suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Suonenjoen kaupunki

Erityisvarhaiskasvatus

  • Palvelu
  • Suonenjoki
  • Julkinen palvelu

Pyritään tunnistamaan lapsen yksilöllinen tuen tarve ja järjestetään tarkoituksenmukaista tukea varhaiskasvatuksessa. Tarvittaessa erityisvarhaiskasvatusta järjestetään monialaisessa yhteistyössä.

Erityisvarhaiskasvatuksesta saat lisätietoa Suonenjoen kaupungin varhaiskasvatustoimistosta tai varhaiskasvatuksen erityisopettajilta.

Toimi näin

Lapsesi tuen tarve tulee selvittää varhaiskasvatussuunnitelman laatimisen yhteydessä. Työhön voi sinun ja varhaiskasvatuksen henkilöstön lisäksi osallistua esimerkiksi psykologi, puheterapeutti tai toimintaterapeutti.

Mikäli lapsi on jo palvelusuhteessa kunnalliseen varhaiskasvatukseen, tulee huoltajan olla yhteydessä ensisijaisesti varhaiskasvatuksen opettajaan, perhepäivähoitajaan tai hänen esimieheensä. Mikäli varhaiskasvatuksen palvelusuhdetta ei vielä ole, tulee olla yhteydessä varhaiskasvatustoimistoon tai varhaiskasvatuksen erityisopettajaan.

Tausta ja lainsäädäntö

Jos lapsesi tarvitsee tukea fyysisen syyn tai tietoihin, taitoihin, tunne-elämään tai sosiaaliseen kehitykseen liittyvän syyn takia, kunta pyrkii joko toteuttamaan tuen nykyisessä varhaiskasvatuspaikassa tai löytämään lapsellesi paremmin sopivan paikan.

Lapsesi tukeminen voi olla erilaisia toiminnallisia ratkaisuja, eriytettyä pienryhmätoimintaa tai osa muuta päiväkoti- ja varhaiskasvatustoimintaa. Apuna voi olla varhaiskasvatuksen erityisopettaja. Lastasi tuetaan monialaisena yhteistyönä terveydenhoitajien, psykologien, sosiaalityöntekijöiden, musiikkiterapeuttien, toimintaterapeuttien, puheterapeuttien, perheneuvolan, lastenpsykiatrian ja koulun kanssa.

Palvelun toteuttaa

Suonenjoen kaupunki

Palvelusta vastaa

Suonenjoen kaupunki
Tekstistä vastaa: Suonenjoen kaupunki
Päivitetty: 28.4.2023