suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Punkalaitumen kunta

Erityisvarhaiskasvatus

  • Palvelu
  • Punkalaidun
  • Julkinen palvelu

Punkalaitumella erityisvarhaiskasvatusta tarjotaan pääsääntöisesti päiväkodissa, mutta myös tarvittaessa perhepäivähoidossa.

Punkalaitumella erityislastentarhanopettaja käy päiväkodilla muutaman kerran viikossa.

Tukea tarvitsevan lapsen hoitopaikasta ja hoitomuodosta keskustellaan lapsen huoltajien kanssa. Erityisen tuen suunnittelussa tehdään yhteistyötä huoltajien, erityislastentarhanopettajan ...

Toimi näin

Lapsesi tuen tarve tulee selvittää varhaiskasvatussuunnitelman laatimisen yhteydessä. Työhön voi sinun ja varhaiskasvatuksen henkilöstön lisäksi osallistua esimerkiksi psykologi, puheterapeutti tai toimintaterapeutti.

Tausta ja lainsäädäntö

Jos lapsesi tarvitsee tukea fyysisen syyn tai tietoihin, taitoihin, tunne-elämään tai sosiaaliseen kehitykseen liittyvän syyn takia, kunta pyrkii joko toteuttamaan tuen nykyisessä varhaiskasvatuspaikassa tai löytämään lapsellesi paremmin sopivan paikan.

Lapsesi tukeminen voi olla erilaisia toiminnallisia ratkaisuja, eriytettyä pienryhmätoimintaa tai osa muuta päiväkoti- ja varhaiskasvatustoimintaa. Apuna voi olla varhaiskasvatuksen erityisopettaja. Lastasi tuetaan monialaisena yhteistyönä terveydenhoitajien, psykologien, sosiaalityöntekijöiden, musiikkiterapeuttien, toimintaterapeuttien, puheterapeuttien, perheneuvolan, lastenpsykiatrian ja koulun kanssa.

Palvelun toteuttaa

Punkalaitumen kunta

Palvelusta vastaa

Punkalaitumen kunta
Tekstistä vastaa: Punkalaitumen kunta
Päivitetty: 9.1.2024