suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Paraisten kaupunki

Erityisvarhaiskasvatus

  • Palvelu
  • Parainen
  • Julkinen palvelu

Paraisten kaupungilla on erityisvarhaiskasvatuksen tiimi, johon tällä hetkellä kuuluu sekä kiertäviä, että varhaiskasvatuksen yksiköissä toimivia varhaiserityisopettajia (VEO). Varhaiserityisopettaja seuraa ja tarkkailee lapsen kasvua ja kehitystä yhdessä vanhempien ja henkilökunnan kanssa. Hän osallistuu lapsen tuen tarpeen arviointiin. Tarvittaessa varhaiskasvatusyksikön esimies/ henkilökunta/ v ...

Toimi näin

Lapsesi tuen tarve tulee selvittää varhaiskasvatussuunnitelman laatimisen yhteydessä. Työhön voi sinun ja varhaiskasvatuksen henkilöstön lisäksi osallistua esimerkiksi psykologi, puheterapeutti tai toimintaterapeutti.

Tausta ja lainsäädäntö

Jos lapsesi tarvitsee tukea fyysisen syyn tai tietoihin, taitoihin, tunne-elämään tai sosiaaliseen kehitykseen liittyvän syyn takia, kunta pyrkii joko toteuttamaan tuen nykyisessä varhaiskasvatuspaikassa tai löytämään lapsellesi paremmin sopivan paikan.

Lapsesi tukeminen voi olla erilaisia toiminnallisia ratkaisuja, eriytettyä pienryhmätoimintaa tai osa muuta päiväkoti- ja varhaiskasvatustoimintaa. Apuna voi olla varhaiskasvatuksen erityisopettaja. Lastasi tuetaan monialaisena yhteistyönä terveydenhoitajien, psykologien, sosiaalityöntekijöiden, musiikkiterapeuttien, toimintaterapeuttien, puheterapeuttien, perheneuvolan, lastenpsykiatrian ja koulun kanssa.

Palvelun toteuttaa

Paraisten kaupunki

Palvelusta vastaa

Paraisten kaupunki
Tekstistä vastaa: Paraisten kaupunki
Päivitetty: 17.11.2023