suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Muhoksen kunta

Erityisvarhaiskasvatus

  • Palvelu
  • Muhos
  • Julkinen palvelu

Kunta pyrkii löytämään lapselle sopivan hoitopaikan tilanteessa, jossa lapsi tarvitsee erityistä hoitoa ja kasvatusta. Se voi olla eriytettyä pienryhmätoimintaa tai osa muuta päiväkoti- ja varhaiskasvatustoimintaa.

Kasvun ja oppimisen tukeminen merkitsee yhteisöllisiä ja oppimisympäristöihin liittyviä ratkaisuja sekä lasten yksilöllisiin tarpeisiin vastaamista. Huomiota kiinnitetään erityisesti ...

Toimi näin

Lapsesi tuen tarve tulee selvittää varhaiskasvatussuunnitelman laatimisen yhteydessä. Työhön voi sinun ja varhaiskasvatuksen henkilöstön lisäksi osallistua esimerkiksi psykologi, puheterapeutti tai toimintaterapeutti.

Mikäli lapsellasi on erityisen tuen tarve, ota puhelimitse yhteys varhaiskasvatustoimistoon tai varhaiskasvatuksen erityisopettajiin.

Tuen tarvetta arvioitaessa ensimmäiseksi tarkastellaan käytettyjä toimintatapoja, opetusjärjestelyjä ja oppimisympäristöjä sekä niiden soveltuvuutta lapselle. Tarkastelun pohjalta arvioidaan, voidaanko näitä muuttamalla toteuttaa lapselle paremmin sopivia pedagogisia ratkaisuja.

Tukea annetaan erilaisin joustavin järjestelyin lapsen omassa päiväkoti-, esiopetus- tai perhepäivähoitoryhmässä. Tukea annetaan myös pienryhmissä. Lapsen tuen tarpeen arvioimista ja tuen järjestämistä kuvataan lapsen varhaiskasvatussuunnitelmassa.

Kenelle ja millä ehdoin

Palvelun piiriin kuuluvat lapset, joilla on fyysinen tai tietoihin ja taitoihin, tunne-elämään tai sosiaaliseen kehitykseen liittyvä syy.

Tausta ja lainsäädäntö

Jos lapsesi tarvitsee tukea fyysisen syyn tai tietoihin, taitoihin, tunne-elämään tai sosiaaliseen kehitykseen liittyvän syyn takia, kunta pyrkii joko toteuttamaan tuen nykyisessä varhaiskasvatuspaikassa tai löytämään lapsellesi paremmin sopivan paikan.

Lapsesi tukeminen voi olla erilaisia toiminnallisia ratkaisuja, eriytettyä pienryhmätoimintaa tai osa muuta päiväkoti- ja varhaiskasvatustoimintaa. Apuna voi olla varhaiskasvatuksen erityisopettaja. Lastasi tuetaan monialaisena yhteistyönä terveydenhoitajien, psykologien, sosiaalityöntekijöiden, musiikkiterapeuttien, toimintaterapeuttien, puheterapeuttien, perheneuvolan, lastenpsykiatrian ja koulun kanssa.

Palvelun toteuttaa

Muhoksen kunta

Palvelusta vastaa

Muhoksen kunta
Tekstistä vastaa: Muhoksen kunta
Päivitetty: 2.3.2022