suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Lieksan kaupunki

Erityisvarhaiskasvatus

  • Palvelu
  • Lieksa
  • Julkinen palvelu

Erityispäivähoito on Lieksassa keskitetty ensisijaisesti päiväkoteihin.

Ennaltaehkäisevän työn ja varhaisen puuttumisen toimintamallin mukaan varhaiskasvatuksen henkilöstöllä on Lieksassa keskeinen rooli lapsen tuentarpeiden havaitsemisessa ja huolen puheeksi ottamisessa huoltajien kanssa. Huolen herätessä asiasta keskustellaan mahdollisimman pian huoltajien kanssa. Huoltajille annetaan tietoa l ...

Toimi näin

Lapsesi tuen tarve tulee selvittää varhaiskasvatussuunnitelman laatimisen yhteydessä. Työhön voi sinun ja varhaiskasvatuksen henkilöstön lisäksi osallistua esimerkiksi psykologi, puheterapeutti tai toimintaterapeutti.

Kenelle ja millä ehdoin

Lapsen mahdollinen tuen tarve selvitetään varhaiskasvatussuunnitelmaa laadittaessa. Työhön voi vanhempien ja henkilöstön lisäksi osallistua esim. psykologi, puheterapeutti tai toimintaterapeutti.

Tausta ja lainsäädäntö

Jos lapsesi tarvitsee tukea fyysisen syyn tai tietoihin, taitoihin, tunne-elämään tai sosiaaliseen kehitykseen liittyvän syyn takia, kunta pyrkii joko toteuttamaan tuen nykyisessä varhaiskasvatuspaikassa tai löytämään lapsellesi paremmin sopivan paikan.

Lapsesi tukeminen voi olla erilaisia toiminnallisia ratkaisuja, eriytettyä pienryhmätoimintaa tai osa muuta päiväkoti- ja varhaiskasvatustoimintaa. Apuna voi olla varhaiskasvatuksen erityisopettaja. Lastasi tuetaan monialaisena yhteistyönä terveydenhoitajien, psykologien, sosiaalityöntekijöiden, musiikkiterapeuttien, toimintaterapeuttien, puheterapeuttien, perheneuvolan, lastenpsykiatrian ja koulun kanssa.

Palvelun toteuttaa

Lieksan kaupunki

Palvelusta vastaa

Lieksan kaupunki
Tekstistä vastaa: Lieksan kaupunki
Päivitetty: 16.12.2022