suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Kuortaneen kunta

Erityisvarhaiskasvatus

  • Palvelu
  • Kuortane
  • Julkinen palvelu

Lapsi voi tarvita tukea kehityksen eri osa-alueilla eri pituisia aikoja. Arjen toiminnoissa huomioidaan lapsen tuen tarpeet ja muokataan tomintatapoja sekä työmenetelmiä sen mukaan. Mikäli arjessa toteutettavat kehitystä ja oppimista tukevat käytännöt eivät riitä, voidaan lapsi ohjata eri asiantuntijoiden arviointeihin, mutta asioista keskustellaan aina ensin vanhempien/huoltajien kanssa. Kuortane ...

Toimi näin

Lapsesi tuen tarve tulee selvittää varhaiskasvatussuunnitelman laatimisen yhteydessä. Työhön voi sinun ja varhaiskasvatuksen henkilöstön lisäksi osallistua esimerkiksi psykologi, puheterapeutti tai toimintaterapeutti.

Jokaiselle varhaiskasvatuksen palveluihin tulevalle lapselle laaditaan varhaiskasvatussuunnitelma. Se laaditaan yhteistyössä hoitoyksikön henkilöstön ja vanhempien sekä mukaan kutsuttavien muiden erityistyöntekijöiden kesken. Ajankohta suunnitelman teolle sovitaan hoitoyksikössä yhteistyössä vanhempien kanssa heti hoitosuhteen alkaessa. Mikäli lapsella on jo valmiiksi diagnooseja tai lausuntoja koskien hänen terveydentilaansa, voi ne toimittaa päivähoitohaun yhteydessä varhaiskasvatussuunnitelman teon suunnittelua varten sekä tutustuttavaksi henkilöstölle.

Kenelle ja millä ehdoin

Kuortaneen varhaiskasvatuksessa lapsen tuen ja arvioinnin lähtökohtana on kasvatushenkilöstön ja huoltajien yhteiset havainnot. Tarvittaessa arvioinnin tueksi hankitaan lapsen tuen kannalta tarkoituksenmukainen asiantuntijan lausunto. Varhaisen puuttumisen tavoitteena on ennaltaehkäistä lapsen tuen tarpeen pitkittymistä ja lisäpulmien kehittymistä.

Tausta ja lainsäädäntö

Jos lapsesi tarvitsee tukea fyysisen syyn tai tietoihin, taitoihin, tunne-elämään tai sosiaaliseen kehitykseen liittyvän syyn takia, kunta pyrkii joko toteuttamaan tuen nykyisessä varhaiskasvatuspaikassa tai löytämään lapsellesi paremmin sopivan paikan.

Lapsesi tukeminen voi olla erilaisia toiminnallisia ratkaisuja, eriytettyä pienryhmätoimintaa tai osa muuta päiväkoti- ja varhaiskasvatustoimintaa. Apuna voi olla varhaiskasvatuksen erityisopettaja. Lastasi tuetaan monialaisena yhteistyönä terveydenhoitajien, psykologien, sosiaalityöntekijöiden, musiikkiterapeuttien, toimintaterapeuttien, puheterapeuttien, perheneuvolan, lastenpsykiatrian ja koulun kanssa.

Palvelun toteuttaa

Kuortaneen kunta

Palvelusta vastaa

Kuortaneen kunta
Tekstistä vastaa: Kuortaneen kunta
Päivitetty: 20.4.2022