suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Äänekosken kaupunki

Erityisvarhaiskasvatus

  • Palvelu
  • Äänekoski
  • Julkinen palvelu

Äänekoskella koko varhaiskasvatus on erityislastentarhanopettajien konsultoinnin piirissä. Pienryhmiä 3-5 vuotiaille on Karhunlähteen ja Kellosepän päiväkodeissa. Esiopetusikäisille erityisen tuen lapsille pienryhmä on Koulunmäen esiopetuksessa.

Koko varhaiskasvatus on kolmiportaisen tuen piirissä.

Toimi näin

Lapsesi tuen tarve tulee selvittää varhaiskasvatussuunnitelman laatimisen yhteydessä. Työhön voi sinun ja varhaiskasvatuksen henkilöstön lisäksi osallistua esimerkiksi psykologi, puheterapeutti tai toimintaterapeutti.

Tausta ja lainsäädäntö

Jos lapsesi tarvitsee tukea fyysisen syyn tai tietoihin, taitoihin, tunne-elämään tai sosiaaliseen kehitykseen liittyvän syyn takia, kunta pyrkii joko toteuttamaan tuen nykyisessä varhaiskasvatuspaikassa tai löytämään lapsellesi paremmin sopivan paikan.

Lapsesi tukeminen voi olla erilaisia toiminnallisia ratkaisuja, eriytettyä pienryhmätoimintaa tai osa muuta päiväkoti- ja varhaiskasvatustoimintaa. Apuna voi olla varhaiskasvatuksen erityisopettaja. Lastasi tuetaan monialaisena yhteistyönä terveydenhoitajien, psykologien, sosiaalityöntekijöiden, musiikkiterapeuttien, toimintaterapeuttien, puheterapeuttien, perheneuvolan, lastenpsykiatrian ja koulun kanssa.

Palvelun toteuttaa

Äänekosken kaupunki

Palvelusta vastaa

Äänekosken kaupunki
Tekstistä vastaa: Äänekosken kaupunki
Päivitetty: 14.6.2023