suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Rovaniemen kaupunki

Erityisopetus ja erityinen tuki

  • Palvelu
  • Rovaniemi
  • Julkinen palvelu

Perusopetuksessa erityistä tukea annetaan niille oppilaille, joiden kasvun, kehityksen tai oppimisen tavoitteiden saavuttaminen ei toteudu riittävästi muilla tukitoimilla. Erityinen tuki muodostuu erityisopetuksesta ja oppilaan tarvitsemasta muusta tuesta. Erityinen tuki järjestetään joko yleisen tai pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä. Käytettävissä ovat perusopetuksen kaikki tukimuodot.

Eri ...

Toimi näin

Mikäli lapsesi tarvitsee koulunkäyntiinsä ja oppimiseensa tukea, ole yhteydessä oppilaan opettajaan tai koulun erityisopettajaan.

Kenelle ja millä ehdoin

Oppilas voi saada erityisopetusta tai muuta tukea, mikäli oppimis- tai sopeutumisvaikeus, vamma, sairaus tai muu syy sitä edellyttää.

Erityisen tuen antamisesta tulee tehdä erityisen tuen hallintopäätös. Oppilaalle, jolle on tehty erityisen tuen päätös, opetus annetaan hänelle laaditun henkilökohtaisen opetuksen järjestämistä koskevan suunnitelman, HOJKSin mukaisesti.

Tausta ja lainsäädäntö

Erityinen tuki muodostuu erityisopetuksesta ja oppilaan tarvitsemasta muusta tuesta. Erityisopetus on ensisijaisesti pedagogista eli oppimisen tukea. Muu tuki voi olla esimerkiksi koulunkäynnin tukea sekä pedagogista tukea. Ne muodostavat oppilasta tukevan kokonaisuuden. Oppilaan tulee tarpeen vaatiessa saada tukea viivytyksettä. Erityinen tuki edellyttää hallintopäätöstä.

Jos oppilas on jäänyt jälkeen tilapäisesti tai muutoin tarvitsee lyhytaikaista tukea, hänellä on oikeus tukiopetukseen.

Oppimis- tai koulunkäyntivaikeuksien takia oppilas voi saada erityisopetusta, joka voidaan järjestää erityisryhmässä tai -luokalla. Perusopetuksen tavoitteita ja sisältöjä voidaan yksilöllistää, jos oppilas vammaisuuden, sairauden, kehityksen viivästymisen, tunne-elämän häiriön tai muun vastaavan syyn takia ei suoriudu perusopetuksen oppimäärästä. Yksilöllistämistä tulisi käyttää vain, jos oppilas ei suoriudu hyväksyttävästi oppiaineen oppimäärästä. Sitä ennen tulisi oppiaineen tavoitteita ja sisältöjä eriyttää painoalueittain.

Palvelun toteuttaa

Rovaniemen kaupunki

Palvelusta vastaa

Rovaniemen kaupunki
Tekstistä vastaa: Rovaniemen kaupunki
Päivitetty: 1.12.2023