suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Palvelu

Erityisliikunta

Miten asioin tässä palvelussa?

Katso tähän palveluun liittyvät sähköiset asiointikanavat, puhelinpalvelut sekä palvelupaikat.
Vastuuorganisaatio: Iisalmen kaupunki
Alue: Iisalmi
Palvelun kieli: suomi

Erityisliikunnalla tarkoitetaan sellaisten henkilöiden liikuntaa, joilla on vamman, sairauden tai muun toimintakyvyn heikentymisen tai sosiaalisen tilanteen vuoksi vaikea osallistua yleisesti tarjolla olevaan liikuntaan ja joiden liikunta vaatii soveltamista ja erityisosaamista.

Avustajakortti myönnetään pitkäaikaissairaalle tai vammaiselle asiakkaalle, jolla on päivittäistä avustajantarvetta tai hän tarvitsee avustusta liikuntatiloissa liikkumiselle. Kortti oikeuttaa avustajan vapaaseen sisäänpääsyyn ainoastaan avustettavan ollessa mukana. Kortin haltijan ei tarvitse olla iisalmelainen.

Liiku Mieli Hyväksi -liikuntaryhmät on tarkoitettu mielenterveyskuntoutujille, joihin voit osallistua erikseen lunastettavalla liikunnan kausikortilla.


Toimi näin

Iisalmessa erityisryhmille tarjolla olevan sisä- ja vesiliikunnan alkavat ryhmät löydät vuosittain syksyllä kotiin jaettavasta Ohjatun liikunnan kalenterista sekä kaupungin verkkosivuilta.

Voit hakea Iisalmen kaupungilta avustajakorttia erillisellä hakemuksella, jolla avustaja pääsee ilmaiseksi Iisalmen liikuntapaikoille.

Liiku Mieli Hyväksi -liikuntaryhmiin osallistuaksesi, voit lunastaa Louhentuvalta 10€ hintaisen liikunnan kausikortin. Ryhmiin osallistumisen lisäksi kortilla voit käydä uimassa tai kuntosalilla 3 kertaa oman valintasi mukaan kortin voimassaoloaikana.


Kenelle ja millä ehdoin

Palvelu on maksullinen.

Ohjattuihin liikunnan ryhmiin kausikortti 35 € tai kertamaksu 3 € / erikseen mainittu hinta. Liiku Mieli Hyväksi -ryhmiin 10 € liikunnan kausikortti. Liikuntapaikkoihin sarjakortti/kertamaksu hinnat. Avustajakortilla avustaja ryhmiin ja liikuntapaikoille ilmaiseksi.


Palvelun toteuttaa: 
Iisalmen kaupunki