suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Palvelu

Ensikotitoiminta

Miten asioin tässä palvelussa?

Katso tähän palveluun liittyvät sähköiset asiointikanavat, puhelinpalvelut sekä palvelupaikat.
Vastuuorganisaatio: Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä
Alue: Hirvensalmi, Joroinen, Juva, Kangasniemi, Mäntyharju, Mikkeli, Pertunmaa, Pieksämäki, Puumala
Palvelun kieli: suomi

Ensikoti tarjoaa tukea vaikeuksissa oleville vauva- ja lapsiperheelle. Vaikeudet voivat liittyä elämän kriiseihin, vauvan tuomaan muutokseen, vanhemmuuden opetteluun, vanhempana jaksamiseen, mielenvireyteen, taloushuoliin tai päihteisiin. Myös hyvin nuoret vanhemmat voivat tarvita erityistä tukea.

Ensikodissa äiti tai molemmat vanhemmat saavat tukea jo ennen lapsen syntymää, vauva-aikana ja pikkulapsivaiheessa. Perhe voi asua ensikodissa jonkin aikaa, tavallisesti muutamia kuukausia. Palveluita voi käyttää myös kotona asuen. Ensikodin vastuuhenkilöt opastavat perhettä uudessa elämänvaiheessa ja ohjaavat tarvittaessa myös muiden sosiaali- ja terveyspalvelujen pariin.


Toimi näin

Vanhemman ja/tai lapsen palveluiden tarpeen arvioi lapsiperheiden sosiaalityön sosiaalityöntekijä.

Palvelu voi käynnistyä jo ennen lapsen syntymää.


Kenelle ja millä ehdoin

Palvelu on maksuton.


Tausta ja lainsäädäntö

Ensikoti tarjoaa tukea vaikeuksissa oleville vauva- ja lapsiperheille. Vaikeudet voivat liittyä elämän kriiseihin, vauvan tuomaan muutokseen, vanhemmuuden opetteluun, vanhempana jaksamiseen, mielenvireyteen, taloushuoliin tai päihteisiin. Myös hyvin nuoret vanhemmat voivat tarvita erityistä tukea.

Ensikodissa äiti tai molemmat vanhemmat saavat tukea jo ennen lapsen syntymää, vauva-aikana ja pikkulapsivaiheessa. Perhe voi asua ensikodissa jonkin aikaa, tavallisesti muutamia kuukausia. Palveluita voi käyttää myös kotona asuen. Ensikodin vastuuhenkilöt opastavat perhettä uudessa elämänvaiheessa ja ohjaavat tarvittaessa myös muiden sosiaali- ja terveyspalvelujen pariin.

Ensikotityö perustuu aina yksilölliseen hoitosuunnitelmaan. Sen laatimiseen osallistuvat perhe, ensikodin työntekijät, kunnan lastensuojeluviranomaiset ja muut mahdolliset yhteistyötahot. Kunta päättää asiakkaansa lähettämisestä ensikotiin ja maksaa ensikodille palveluista. Ensikoteja ylläpitävät Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistykset.


Palvelun toteuttaa: 
Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä