suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Saarijärven kaupunki

Avustajapalvelut ja apuvälineet perusopetuksen oppilaalle

  • Palvelu
  • Saarijärvi
  • Julkinen palvelu

Oppilas voi tarvita tulkitsemista esimerkiksi kuulovamman tai kielellisen erityisvaikeuden takia. Hän voi tarvita myös puhetta tukevia ja korvaavia kommunikaatiokeinoja, kuten erilaisia symbolijärjestelmiä puutteellisten kommunikaatiotaitojensa vuoksi. Tavoitteena on, että sekä toiset oppilaat että oppilaan kanssa toimivat aikuiset tuntevat oppilaan tavan kommunikoida. Tulkitsemisessa avustava hen ...

Toimi näin

Kenelle ja millä ehdoin

Opetuksen järjestäjä päättää tulkitsemis- ja avustajapalveluista sekä muista opetuspalveluista ja erityisistä apuvälineistä. Palveluiden ja apuvälineiden tarve ja määrä arvioidaan moniammatillisena yhteistyönä hyödyntäen oppilaan ja huoltajan antamia tietoja ja mahdollisten koulun ulkopuolisten asiantuntijoiden lausuntoja. Avustajapalveluiden ja apuvälineiden tarvetta arvioidaan säännöllisesti.

Tausta ja lainsäädäntö

Vammaisella tai muusta syystä tukea tarvitsevalla oppilaalla on oikeus tulkitsemis- ja avustajapalveluihin maksutta. Tarkoituksena on taata oppilaalle oppimisen ja koulunkäynnin perusedellytykset ja mahdollisimman esteetön oppimisympäristö.

Apuvälineitä voivat olla esimerkiksi yksilölliset oppi- ja opetusmateriaalit, tekniset laitteet, luokkahuonekalusteet sekä liikkumista helpottavat luiskat, kaiteet ja hissit koulurakennuksessa.

Koulu hoitaa käytännön järjestelyt.

Palvelun toteuttaa

Saarijärven kaupunki

Palvelusta vastaa

Saarijärven kaupunki
Tekstistä vastaa: Saarijärven kaupunki
Päivitetty: 30.10.2023