suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Karkkilan kaupunki

Avustajapalvelut ja apuvälineet perusopetuksen oppilaalle

  • Palvelu
  • Karkkila
  • Julkinen palvelu

Oppilaalla on oikeus saada maksutta opetukseen osallistumisen edellyttämät tulkitsemis- ja avustajapalvelut, muut opetuspalvelut sekä erityiset apuvälineet kaikilla tuen tasoilla. Tarkoituksena on turvata oppilaalle oppimisen ja koulunkäynnin perusedellytykset, esteettömyys ja mahdollisuus vuorovaikutukseen kaikkina koulupäivinä.

Avustajapalvelu ja tukitoimien järjestäminen kuuluu opetuksenjärjest ...

Toimi näin

Koulunkäyntiavustajien sijoittumisesta kouluihin tekee päätöksen sivistysjohtaja. Ennen esitystä kuullaan rehtoreita ja otetaan huomioon erikoislääkärien, neuropsykologien tai vastaavien lausunnot oppilaiden avustajatarpeesta. Avustajatarve harkitaan sekä oppilasta koskevien asiantuntijalausuntojen että pedagogisesti tuntiresurssin antamissa puitteissa ja osana kaikkia opetussuunnitelmassa mainittuja muita tukitoimia, joilla lapsen oppimista voidaan tukea. Muita tukitoimia voivat olla kaikki yleisen tuen järjestelyt, pienempi opetusryhmä, osa-aikainen erityisopetus, luokan kertaaminen, pienluokkaopetus, jopo-opetukseen siirtyminen tai konsultaatiotuki.

Kenelle ja millä ehdoin

Tulkitsemis- ja avustajapalvelu on yksi koulun tukitoimista vammaiselle tai muulle erityistä tukea tarvitsevalle oppilaalle. Se on myös yleisen ja tehostetun tuen muoto.

Oppilaalle järjestetään tarvittaessa tulkitsemista esimerkiksi kuulovamman tai kielellisen erityisvaikeuden takia. Hän voi tarvita myös puhetta tukevia ja korvaavia kommunikaatiokeinoja, kuten erilaisia symbolijärjestelmiä. Viittomakieltä käyttävien oppilaiden kommunikaation tukena voidaan tarvittaessa käyttää viittomakielen tulkkia tai viittomakielentaitoista avustajaa. Eriasteisesti kuulovammaisten oppilaiden kohdalla tulkkauksen menetelmä saattaa olla myös jokin muu kuin viittomakielen tulkkaus. Oppilaan kielellisen erityisvaikeuden takia käytetään puhevammaisten tulkkia tai puhetta tukevia ja korvaavia menetelmiä hallitsevaa avustajaa. Myös opettaja voi tukea oppilaita kommunikoinnissa viittomien tai muiden symbolien avulla.

Erityisten apuvälineiden tarve voi liittyä näkemiseen, kuulemiseen, liikkumiseen tai muuhun fyysiseen tarpeeseen. Se voi liittyä myös oppimisen erityistarpeisiin. Tällöin käytetään esimerkiksi erilaisia tietoteknisiä sovelluksia, äänikirjoja, matematiikan havainnollistamisen välineitä tai keskittymistä tukevia apuvälineitä. Oppilaan kanssa työskentelevät perehtyvät riittävästi opetukseen osallistumisen edellyttämien apuvälineiden käyttöön sekä ohjaavat oppilasta ja huoltajaa näiden käytössä yhteistyössä tuen muiden ammattihenkilöiden kanssa. Apuvälineitä käytetään suunnitelmallisesti ja niiden käyttöä ja tarvetta arvioidaan säännöllisesti.

Maahanmuuttajaoppilaille tarjotaan tulkki- ja avustajapalveluja mahdollisuuksien ja tarpeen mukaan.

Tausta ja lainsäädäntö

Vammaisella tai muusta syystä tukea tarvitsevalla oppilaalla on oikeus tulkitsemis- ja avustajapalveluihin maksutta. Tarkoituksena on taata oppilaalle oppimisen ja koulunkäynnin perusedellytykset ja mahdollisimman esteetön oppimisympäristö.

Apuvälineitä voivat olla esimerkiksi yksilölliset oppi- ja opetusmateriaalit, tekniset laitteet, luokkahuonekalusteet sekä liikkumista helpottavat luiskat, kaiteet ja hissit koulurakennuksessa.

Koulu hoitaa käytännön järjestelyt.

Palvelun toteuttaa

Karkkilan kaupunki

Palvelusta vastaa

Karkkilan kaupunki
Tekstistä vastaa: Karkkilan kaupunki
Päivitetty: 3.11.2022