suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Hattulan kunta

Asemakaavoitus

  • Palvelu
  • Hattula
  • Julkinen palvelu

Asemakaavoilla ja asemakaavan muutoksilla luodaan edellytykset rakentamiselle. Alueen tulevasta käytöstä määritellään, mitä säilytetään, mitä saa rakentaa, mihin saa rakentaa ja millä tavalla rakennetaan. Määräykset koskevat myös esim. rakennusten korkeuksia, katujen leveyksiä sekä muita alueen rakenteeseen vaikuttavia seikkoja. Aloite kaavoittamiseen voi tulla myös maanomistajalta.

Asemakaava vo ...

Toimi näin

Kunta seuraa asemakaavoituksensa tilaa ja tarvittaessa uudistaa vanhentuneet asemakaavat. Jos maanomistajana haluat asemakaavoittaa maitasi, ota yhteyttä kunnan tekniseen yksikköön. Kunta arvioi kaavoitustarpeen ja hoitaa kaavoituksen viranomaistehtävät.

Kaavaprosessi muodostuu vireilletulo- valmistelu- ja ehdotusvaiheista.

Vireilletulovaiheessa laaditaan osallistumis- ja arviointisuunnitelma, jossa kuvataan suunnittelualue, kaavoituksen lähtökohdat, osalliset ja vuorovaikutuksen järjestäminen sekä kaavaprosessin alustava aikataulu. Valmisteluvaiheessa laaditaan kaavaluonnos ja ehdotusvaiheessa kaavaehdotus, jonka kunnanvaltuusto lopulta hyväksyy.

Voit vaikuttaa asemakaavoitukseen lausumalla mielipiteesi osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta ja kaavaluonnoksesta, tai jättämällä muistutuksen kaavaehdotuksesta niiden nähtävillä oloaikana. Kaava-aineistot ovat nähtävillä kunnanviraston palvelupisteissä Pappilanniemessä ja Parolassa Juteinitalolla sekä kaavoituspalveluiden verkkosivuilla.

Asemakaavan vireilletulosta sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelman, kaavaluonnoksen ja kaavaehdotuksen nähtävillä oloista ilmoitetaan kuulutuksella, joka julkaistaan kunnan ilmoitustaululla, paikallisissa sanomalehdissä sekä kunnan verkkosivuilla. Asemakaavaprosessin aikana voidaan järjestää myös esimerkiksi keskustelutilaisuuksia tai kerätä tietoa kyselyillä. Näistä tiedotetaan aina erikseen.

Tietoa kaavoituksesta ja tarkemmat ohjeet siihen vaikuttamiseen saat Hattulan kunnan teknisestä toimesta kunnanvirastolta Pappilanniemestä sekä Hattulan kunnan verkkosivuilta kohdasta Palvelut / Tekninen toimi / Kaavoitus.

Kunnan verkkosivuilla on myös ajantasainen asemakaavakartta.

Kenelle ja millä ehdoin

Kaikilla, joiden oloihin tai etuihin asemakaavoitus vaikuttaa, on oikeus osallistua asemakaavoitusprosessiin ja vaikuttaa siihen osaltaan.

Tausta ja lainsäädäntö

Asemakaava on yksityiskohtainen suunnitelma siitä, mitä alueelle rakennetaan ja miten aluetta muutoin käytetään. Rakennusta ei saa rakentaa asemakaavan vastaisesti. Kunta vastaa asemakaavoituksesta omalla alueellaan. Asemakaavan hyväksyy kunnanvaltuusto, mutta valtuuston päätösvaltaa voidaan johtosäännössä siirtää myös kunnanhallitukselle tai lautakunnalle. Kunnan on seurattava asemakaavoituksensa tilaa ja tarvittaessa uudistettava vanhentuneet asemakaavat. Asemakaavassa vahvistetaan nimet kaduille, puistoille, ulkoilualueille ja aukioille.

Kunta voi määrätä rakennuskiellon alueelle, jonka asemakaavan laatiminen tai muuttaminen on vireillä. Rakennuskielto on voimassa enintään kaksi vuotta. Kunta voi pidentää kieltoaikaa kaksi vuotta kerrallaan, jos kaavoitus on yhä kesken.

Asemakaavoitukseen voi osallistua tekemällä aloitteen kaavoituksesta tai jättämällä mielipiteen valmisteilla olevasta kaavasta. Jos kaavaehdotus vaikuttaa asukkaan asumiseen tai työntekoon, hänellä on oikeus antaa kirjallinen muistutus nähtävillä olevasta kaavaehdotuksesta. Kaavan hyväksymispäätöksestä on oikeus tehdä kunnallisvalitus.

Palvelun toteuttaa

Hattulan kunta

Palvelusta vastaa

Hattulan kunta
Tekstistä vastaa: Hattulan kunta
Päivitetty: 3.3.2023