suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Lohjan kaupunki

Asemakaavoitukseen vaikuttaminen

  • Palvelu
  • Lohja
  • Julkinen palvelu

Yleiskaavaa ja asemakaavaa valmisteltaessa varataan asukkaille ja muille asiasta kiinnostuneille tilaisuus joko kirjallisesti tai suullisesti lausua asiasta mielipiteensä. Kustakin kaavahankkeesta laaditaan vireille tulon yhteydessä osallistumis- ja arviointisuunnitelma, jossa kerrotaan kaavan tarkoituksesta sekä siitä, miten kaavan laadintaan voidaan vaikuttaa ja miten kaavan vaikutuksia arvioidaan.

Vaikutusmahdollisuuksiaasi kannattaa käyttää, sillä elinympäristöllä on hyvinvoinnille suuri merkitys. Kuntalaisten osallistuminen on tärkeää myös siksi, että asukkaat ovat oman elinympäristönsä asiantuntijoita.Asemakaava on yksityiskohtainen suunnitelma siitä, mitä alueelle rakennetaan ja miten aluetta muutoin käytetään. Rakennusta ei saa rakentaa asemakaavan vastaisesti.

Kunta vastaa asemakaavoituksesta omalla alueellaan. Asemakaavan hyväksyy kunnanvaltuusto, mutta valtuuston päätösvaltaa voidaan johtosäännössä siirtää myös kunnanhallitukselle tai lautakunnalle. Kunnan on seurattava asemakaavoituksensa tilaa ja tarvittaessa uudistettava vanhentuneet asemakaavat. Asemakaavassa vahvistetaan nimet kaduille, puistoille, ulkoilualueille ja aukioille.

Kunta voi määrätä rakennuskiellon alueelle, jonka asemakaavan laatiminen tai muuttaminen on vireillä.

Kenelle ja millä ehdoin

Kaikilla, joiden oloihin tai etuihin asemakaavoitus vaikuttaa, on oikeus osallistua asemakaavoitusprosessiin ja vaikuttaa siihen osaltaan.

Kaikilla, joiden oloihin tai etuihin asemakaavoitus vaikuttaa, on oikeus osallistua kaavoitusprosessiin ja vaikuttaa siihen osaltaan.

Jos maanomistaja ei pidä voimassa olevaa asemakaavaa ajanmukaisena tai asemakaavaa ei ole toistaiseksi laadittu, kannattaa ottaa yhteyttä kaavoitukseen kaavoitusmahdollisuuden selvittämiseksi. Maanomistaja voi tarvittaessa anoa kaavoitetun alueen asemakaavan muuttamista tai asemakaavoittamattoman alueen kaavoitusta lomakkeella tai vapaamuotoisella hakemuksella, jossa on vastaavat tiedot. Asemakaavan tai asemakaavan muutoksen laatimisesta peritään korvaus taksan mukaisesti. Hakemus käsitellään ja se otetaan vuosittain laadittavaan kaavoitusohjelmaan, jos vetovoimalautakunta sen hyväksyy.

Ennen hakemuksen jättämistä on syytä keskustella kaavoituspäällikön kanssa muutoksen mahdollisuudesta ja tarkoituksenmukaisuudesta. Samalla voi tiedustella haettavan muutoksen kustannuksista, aikataulusta ym. muutokseen liittyvistä asioista.

Palvelu on maksuton.

Tausta ja lainsäädäntö

Asemakaava on yksityiskohtainen suunnitelma siitä, mitä alueelle rakennetaan ja miten aluetta muutoin käytetään. Rakennusta ei saa rakentaa asemakaavan vastaisesti. Kunta vastaa asemakaavoituksesta omalla alueellaan. Asemakaavan hyväksyy kunnanvaltuusto, mutta valtuuston päätösvaltaa voidaan johtosäännössä siirtää myös kunnanhallitukselle tai lautakunnalle. Kunnan on seurattava asemakaavoituksensa tilaa ja tarvittaessa uudistettava vanhentuneet asemakaavat. Asemakaavassa vahvistetaan nimet kaduille, puistoille, ulkoilualueille ja aukioille.

Kunta voi määrätä rakennuskiellon alueelle, jonka asemakaavan laatiminen tai muuttaminen on vireillä. Rakennuskielto on voimassa enintään kaksi vuotta. Kunta voi pidentää kieltoaikaa kaksi vuotta kerrallaan, jos kaavoitus on yhä kesken.

Asemakaavoitukseen voi osallistua tekemällä aloitteen kaavoituksesta tai jättämällä mielipiteen valmisteilla olevasta kaavasta. Jos kaavaehdotus vaikuttaa asukkaan asumiseen tai työntekoon, hänellä on oikeus antaa kirjallinen muistutus nähtävillä olevasta kaavaehdotuksesta. Kaavan hyväksymispäätöksestä on oikeus tehdä kunnallisvalitus.

Perustiedot

Palvelun toteuttaaLohjan kaupunki
Palvelusta vastaaLohjan kaupunki
Alue Lohja
Palvelun kieletenglanti, viro, suomi, ruotsi
Tekstistä vastaa: Lohjan kaupunki
Päivitetty: 30.8.2021