suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Kuopion kaupunki

Asemakaavoitukseen vaikuttaminen

  • Palvelu
  • Kuopio
  • Julkinen palvelu

Alueiden käytön yksityiskohtaista järjestämistä, rakentamista ja kehittämistä varten laaditaan asemakaava, joka osoittaa alueet eri tarkoituksia varten ja ohjaa rakentamista sekä muuta maankäyttöä paikallisten olosuhteiden, kaupunki- ja maisemakuvan, hyvän rakentamistavan, olemassa olevan rakennuskannan käytön edistämisen ja kaavan muun ohjaustavoitteen edellyttämällä tavalla.

Asemakaava tai sen ...

Toimi näin

Tietoa vireilläolevista asemakaavakohteista ja muista ajankohtaisista suunnitelmista, kaavoittamisesta ja kaavatyön etenemisestä löytyy kaupungin verkkosivuilta osoitteesta: http://www.kuopio.fi/fi/kaavoitus

Asemakaavat valmistellaan vuorovaikutuksessa niiden kanssa, joiden oloihin tai etuihin ne vaikuttavat. Kaavoituksesta tiedottamisesta, kaavoitukseen osallistumisesta ja viranomaisten yhteistyöstä säädetään maankäyttö- ja rakennuslaissa.

Kenelle ja millä ehdoin

Kaikilla, joiden oloihin tai etuihin asemakaavoitus vaikuttaa, on oikeus osallistua asemakaavoitusprosessiin ja vaikuttaa siihen osaltaan.

Kaavan laatiminen on monivaiheinen prosessi kaavan vireilletulosta hyväksymiseen. Kaavahankkeesta kiinnostuneilla on mahdollisuus osallistua suunnitteluun kaavan eri vaiheissa esittämällä mielipiteitä ja arvioimalla suunnittelua. Osallistumaan pystyy lähettämällä kirjeen tai sähköpostin, osallistumalla yleisötilaisuuksiin ja verkkokeskusteluihin, jättämällä valtuustotalon asiakaspalveluun kirjallisen mielipiteen tai ottamalla suoraan yhteyttä suunnittelijaan.

Käynnissä olevat kaavatyöt löytää Kuopion kaupungin nettisivuilta. Kerran vuodessa julkaistaan kaavoituskatsaus, jossa kerrotaan vuoden aikana tehtävistä maankäytönsuunnitelmista. Kustakin kaavatyöstä laaditaan osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS), joka sisältää kaavan vaikutusten arvioinnin ja suunnitelman osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelyistä.

Kaavatyön lähtökohdista, tavoitteista ja mahdollisista vaihtoehdoista tiedotetaan hankkeen osallisille. Osallisia ovat alueen maanomistajat ja ne henkilöt, joiden asumiseen, työntekoon ja muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa.

Kaavahankkeen vireilletulosta ja valmisteluaineiston nähtävänäolosta ilmoitetaan paikallislehdessä ja internetsivuilla, sekä tarvittaessa osallisille lähetettävällä kirjeellä. Kaavan valmistelun aikana voidaan järjestää myös yleisö- ja osallistumistilaisuuksia.

Asemakaavaehdotus asetetaan julkisesti nähtäville valtuustotalon asiakaspalveluun ja internettiin vähintään 30 päivän ajaksi. Vaikutukseltaan vähäiset muutokset ovat nähtävänä vähintään 14 päivän ajan. Nähtävänäolosta tiedotetaan kaavan tarkoituksen ja merkityksen kannalta sopivalla tavalla, yleensä paikallislehdessä ja internetissä.

Asemakaavat käsitellään lautakunnassa ja kaupunginhallituksessa. Asemakaavat hyväksyy kaupunginvaltuusto ja merkitykseltään vähäiset asemakaavan muutokset kaupunginhallitus.

Tausta ja lainsäädäntö

Asemakaava on yksityiskohtainen suunnitelma siitä, mitä alueelle rakennetaan ja miten aluetta muutoin käytetään. Rakennusta ei saa rakentaa asemakaavan vastaisesti. Kunta vastaa asemakaavoituksesta omalla alueellaan. Asemakaavan hyväksyy kunnanvaltuusto, mutta valtuuston päätösvaltaa voidaan johtosäännössä siirtää myös kunnanhallitukselle tai lautakunnalle. Kunnan on seurattava asemakaavoituksensa tilaa ja tarvittaessa uudistettava vanhentuneet asemakaavat. Asemakaavassa vahvistetaan nimet kaduille, puistoille, ulkoilualueille ja aukioille.

Kunta voi määrätä rakennuskiellon alueelle, jonka asemakaavan laatiminen tai muuttaminen on vireillä. Rakennuskielto on voimassa enintään kaksi vuotta. Kunta voi pidentää kieltoaikaa kaksi vuotta kerrallaan, jos kaavoitus on yhä kesken.

Asemakaavoitukseen voi osallistua tekemällä aloitteen kaavoituksesta tai jättämällä mielipiteen valmisteilla olevasta kaavasta. Jos kaavaehdotus vaikuttaa asukkaan asumiseen tai työntekoon, hänellä on oikeus antaa kirjallinen muistutus nähtävillä olevasta kaavaehdotuksesta. Kaavan hyväksymispäätöksestä on oikeus tehdä kunnallisvalitus.

Palvelun toteuttaa

Kuopion kaupunki

Palvelusta vastaa

Kuopion kaupunki
Tekstistä vastaa: Kuopion kaupunki
Päivitetty: 1.3.2023