suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Kankaanpään kaupunki

Asemakaavoitukseen vaikuttaminen

  • Palvelu
  • Kankaanpää
  • Julkinen palvelu

Kankaanpäässä asemakaavoituksesta vastaa kaupunkisuunnittelukeskus. Asemakaavoilla ja asemakaavan muutoksilla luodaan edellytykset rakentamiselle. Alueen tulevasta käytöstä määritellään, mitä säilytetään, mitä saa rakentaa, mihin saa rakentaa ja millä tavalla rakennetaan.

Asemakaava voi koskea kokonaista asuntoaluetta asuin-, työ- ja virkistysalueineen tai joskus jopa vain yhtä tonttia. Rakentam ...

Toimi näin

Asemakaavat valmistellaan vuorovaikutuksessa niiden kanssa, joiden oloihin tai etuihin ne vaikuttavat. Suunnitellut osallistumisen tilaisuudet sekä perustiedot kaavahankkeesta esitetään osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa (OAS). Osallistua voi monella tavalla: ottamalla yhteyttä kaavoittajaan, osallistumalla tiedotus- ja keskustelutilaisuuksiin ja esittämällä mielipide kaavasta sen ollessa nähtävillä.

Kenelle ja millä ehdoin

Kaikilla, joiden oloihin tai etuihin asemakaavoitus vaikuttaa, on oikeus osallistua asemakaavoitusprosessiin ja vaikuttaa siihen osaltaan.

Tausta ja lainsäädäntö

Asemakaava on yksityiskohtainen suunnitelma siitä, mitä alueelle rakennetaan ja miten aluetta muutoin käytetään. Rakennusta ei saa rakentaa asemakaavan vastaisesti. Kunta vastaa asemakaavoituksesta omalla alueellaan. Asemakaavan hyväksyy kunnanvaltuusto, mutta valtuuston päätösvaltaa voidaan johtosäännössä siirtää myös kunnanhallitukselle tai lautakunnalle. Kunnan on seurattava asemakaavoituksensa tilaa ja tarvittaessa uudistettava vanhentuneet asemakaavat. Asemakaavassa vahvistetaan nimet kaduille, puistoille, ulkoilualueille ja aukioille.

Kunta voi määrätä rakennuskiellon alueelle, jonka asemakaavan laatiminen tai muuttaminen on vireillä. Rakennuskielto on voimassa enintään kaksi vuotta. Kunta voi pidentää kieltoaikaa kaksi vuotta kerrallaan, jos kaavoitus on yhä kesken.

Asemakaavoitukseen voi osallistua tekemällä aloitteen kaavoituksesta tai jättämällä mielipiteen valmisteilla olevasta kaavasta. Jos kaavaehdotus vaikuttaa asukkaan asumiseen tai työntekoon, hänellä on oikeus antaa kirjallinen muistutus nähtävillä olevasta kaavaehdotuksesta. Kaavan hyväksymispäätöksestä on oikeus tehdä kunnallisvalitus.

Palvelun toteuttaa

Kankaanpään kaupunki

Palvelusta vastaa

Kankaanpään kaupunki
Tekstistä vastaa: Kankaanpään kaupunki
Päivitetty: 28.9.2023