suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Hollolan kunta

Asemakaavoitukseen vaikuttaminen

  • Palvelu
  • Hollola
  • Julkinen palvelu

Asemakaava on yksityiskohtainen suunnitelma siitä, mitä alueelle rakennetaan ja miten aluetta muutoin käytetään. Rakennusta ei saa rakentaa asemakaavan vastaisesti. Asemakaavassa vahvistetaan myös nimet kaduille, puistoille, ulkoilualueille ja aukioille. Kunta vastaa asemakaavoituksesta omalla alueellaan ja kaavan hyväksyy kunta.

Kaikilla, joiden oloihin tai etuihin asemakaavoitus vaikuttaa, on ...

Toimi näin

Maankäyttö- ja rakennuslaki edellyttää kaavan valmisteluvaiheen vuorovaikutuksen järjestämistä. Kunnan tulee tiedottaa kaavoituksen alkamisesta niille, joita se koskee. Heille tulee myös järjestää mahdollisuus osallistua kaavan valmisteluun.

Jokaisesta kaavasta on tehtävä riittävän aikaisessa vaiheessa osallistumis- ja arviointisuunnitelma, jossa arvioidaan kaavan vaikutuksia sekä selvitetään osalliset ja tavat vuorovaikutuksen aikaansaamiseksi. Osallisia ovat asukkaat, maanomistajat ja kaikki ne, joiden oloihin maankäyttöratkaisulla voi olla vaikutusta. Vuorovaikutus ja vaikutusten arviointi suunnitellaan jokaista kaavaa varten erikseen, siksi myös osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisältö ja laajuus vaihtelevat.

Kuntalaiset voivat vaikuttaa kaavoitukseen ja ympäristöönsä myös tekemällä aloitteita ja osallistumalla kaavoitusta koskevaan keskusteluun ja yksittäisistä kaavoista järjestettäviin esittely- ja neuvottelutilaisuuksiin. Virallisesti kaavoihin voi vaikuttaa esittämällä mielipiteitä valmisteluvaiheessa kaavaluonnoksesta ja muistutuksia kaavaehdotuksesta niiden ollessa nähtävillä.

Tausta ja lainsäädäntö

Palvelun toteuttaa

Hollolan kunta

Palvelusta vastaa

Hollolan kunta
Tekstistä vastaa: Hollolan kunta
Päivitetty: 17.1.2024