suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Vantaan kaupunki

Ammatillinen peruskoulutus

  • Palvelu
  • Vantaa
  • Julkinen palvelu

Ammatillinen perustutkinto tarjoaa perusvalmiudet alalla työskentelyyn. Opinnoissa vuorottelee teorian ja käytännön opetus joustavasti erilaisissa ympäristöissä, oppilaitoksessa ja työpaikalla.

Ammatillista perustutkintoa opiskelemaan haetaan yhteishaun tai jatkuvan haun kautta. Perustutkinto suoritetaan yksilöllisesti ja joustavasti henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) muka ...

Toimi näin

Tausta ja lainsäädäntö

Ammatillisella koulutuksella tarkoitetaan tutkintoon johtavaa ammatillista peruskoulutusta ja ammatillista lisäkoulutusta. Tutkintoon johtava ammatillinen peruskoulutus on tarkoitettu nuorille ja aikuisille.

Ammatillisessa koulutuksessa osaamista hankitaan oppilaitoksen lisäksi työpaikoilta ja verkko-oppimisympäristöistä. Jokainen opiskelee oman suunnitelmansa ja oppimistarpeensa mukaan. Työssäoppimista tuetaan esimerkiksi oppi- ja koulutussopimuksin. Opintoihin voi hakeutua ja ne voi suorittaa joustavasti ja myös aiempaa lyhyemmässä ajassa. Nuorille ja aikuisille tarjotaan samoja koulutuspalveluita. Ammatillinen koulutus antaa valmiudet hakea korkeakouluopintoihin.

Ammatillisen koulutuksen järjestämisestä vastaavat kunnat, kuntayhtymät, yhteisöt, säätiöt tai valtion liikelaitokset, joilla on opetus- ja kulttuuriministeriön lupa.

Palvelun toteuttaa

Vantaan kaupunki

Palvelusta vastaa

Vantaan kaupunki
Tekstistä vastaa: Vantaan kaupunki
Päivitetty: 28.3.2024