suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Tuusulan kunta

Alueellinen nuorisotyö

  • Palvelu
  • Tuusula
  • Julkinen palvelu

Tuusulan vapaa-aikapalvelut järjestää alueellista ja avointa nuorisotyötä neljällä nuorisotilalla ja lisäksi tilattomasti Hyrylässä, jossa nuoria kohdataan kouluilla sekä erilaisissa vapaa-ajan toiminnoissa.

Alueellista nuorisotyötä ovat muun muassa tapahtumat, nuorten kasvatuksellinen ohjaus ja tukeminen, toimintatilat ja harrastusmahdollisuudet sekä tieto- ja neuvontapalvelut. Toiminta on suunnattu pääasiassa 13-18 vuotiaille, kohderyhmänä kaikki tuusulalaiset nuoret. Avointa nuorisotyötä tehdään kunnassa laajasti eri järjestäjätahojen kanssa, joita kunnan lisäksi ovat yhdistykset ja yhteisöt sekä muut lasten ja nuorten toiminnassa mukana olevat vaikuttajaryhmät, mm. nuorisovaltuusto.

Nuorisotilat tarjoavat nuorille turvallisen ja päihteettömän toimintaympäristön, jossa voi viettää vapaa-aikaa ystävien kanssa sekä harrastaa itselleen kiinnostavia asioita. Tilat toimivat myös palvelupisteinä sidosryhmille ja asukkaille. Nuorisotiloja voi käyttää myös muihin tilaisuuksiin ja harrastustoiminnan järjestämiseen. Nuorisotalojen toimintaa ohjaavat nuorisotyöntekijät, jotka suunnittelevat talotoimintaa yhdessä nuorten kanssa.

Hyrylän alueella tapahtuvan tilattoman nuorisotoiminnan tavoitteena on kohdata nuoria, jotka eivät käy nuorisotaloilla. Hyrylän alueen nuorisotyössä nuoria kohdataan alueen kouluilla sekä vapaa-ajan toiminnoissa. Toiminta on nuorten toiveista lähtöisin olevaa ja lyhytkestoista (esim. tapahtumat, retket, kerhotoiminta).

Toimi näin

Tuusulan alueellinen nuorisotyö on avointa nuorille suunnattua toimintaa joka kohdistuu pääsääntöisesti 13-18-vuotiaille nuorille.

Kenelle ja millä ehdoin

Nuorisotyön palvelut on tarkoitettu kaikille alle 29-vuotiaille nuorille.

Tausta ja lainsäädäntö

Nuorisotyötä on sekä ammatillinen nuorisotyö että nuorten parissa tehtävä vapaaehtoistyö. Ammatillinen nuorisotyö on kasvatusta ja nuorten kohtaamista.

Kunta järjestää nuorisotyön palveluja yhteistyössä muiden nuorisoalan toimijoiden kanssa.

Perustiedot

Palvelun toteuttaaTuusulan kunta
Palvelusta vastaaTuusulan kunta
Alue Tuusula
Palvelun kielisuomi
Tekstistä vastaa: Tuusulan kunta
Päivitetty: 1.10.2021