suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Muhoksen kunta

Aineisto- ja tietopalvelu

  • Palvelu
  • Muhos
  • Julkinen palvelu

Voit pyytää käyttöösi esimerkiksi tutkimusta varten arkistossa olevia asiakirjoja. Voit myös selvittää vireille panemasi asian käsittelyn etenemistä ja käsittelyvaiheita.

Toimi näin

Asiakirjoja voi pyytää nähtäväksi sähköpostitse, puhelimitse, kirjeitse tai itse paikalla käyden.

Kenelle ja millä ehdoin

Saat tietoja käyttöösi vain, jos Sinulla on niihin tietojensaantioikeus ja jos ne eivät ole salassapidettäviä asiakirjoja.

Tausta ja lainsäädäntö

Viranomaistoiminta asiakirjoineen on lähtökohtaisesti julkista. Asiakirjat ovat julkisia, ellei laissa nimenomaisesti toisin määrätä. Jos asiakirja on salainen, viranomaisella on velvollisuus perustella salauspäätös. Lisäksi jokaisella on pääsääntöisesti oikeus saada tieto häntä itseään koskevista asiakirjoista, vaikka ne olisi laissa määrätty yleisöltä salassa pidettäviksi.

Viranomaisen on järjestettävä asiakirjahallinto siten, että kansalaiset halutessaan saavat asiakirjat ja niihin sisältyvät tiedot vaivattomasti käyttöönsä. Aineisto- ja tietopalvelussa asiakirjahallinto pitää asiakirjat yleisön saatavilla ja avustaa arkistojen käytössä.

Palvelun toteuttaa

Muhoksen kunta

Palvelusta vastaa

Muhoksen kunta
Tekstistä vastaa: Muhoksen kunta
Päivitetty: 28.10.2022