suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Lumijoen kunta

Aineisto- ja tietopalvelu

  • Palvelu
  • Lumijoki
  • Julkinen palvelu

Kunnanarkistoon kuuluvat kaikki kunnan tehtävien johdosta saapuneet ja toiminnan tuloksena syntyneet asiakirjat.

Kunnanvaltuuston, kunnanhallituksen ja lautakuntien esityslistat ja pöytäkirjat löytyvät osoitteesta http://www.lumijoki.fi/dynasty/kokous/TELIMET.HTM

Toimi näin

Asiakirjoja voi pyytää nähtäväksi sähköpostitse, puhelimitse, kirjeitse tai itse paikalla käyden.

Tausta ja lainsäädäntö

Viranomaistoiminta asiakirjoineen on lähtökohtaisesti julkista. Asiakirjat ovat julkisia, ellei laissa nimenomaisesti toisin määrätä. Jos asiakirja on salainen, viranomaisella on velvollisuus perustella salauspäätös. Lisäksi jokaisella on pääsääntöisesti oikeus saada tieto häntä itseään koskevista asiakirjoista, vaikka ne olisi laissa määrätty yleisöltä salassa pidettäviksi.

Viranomaisen on järjestettävä asiakirjahallinto siten, että kansalaiset halutessaan saavat asiakirjat ja niihin sisältyvät tiedot vaivattomasti käyttöönsä. Aineisto- ja tietopalvelussa asiakirjahallinto pitää asiakirjat yleisön saatavilla ja avustaa arkistojen käytössä.

Palvelun toteuttaa

Lumijoen kunta

Palvelusta vastaa

Lumijoen kunta
Tekstistä vastaa: Lumijoen kunta
Päivitetty: 14.6.2023