suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Kajaanin kaupunki

Aineisto- ja tietopalvelu

  • Palvelu
  • Kajaani
  • Julkinen palvelu

Viranomaistoiminta asiakirjoineen on lähtökohtaisesti julkista. Asiakirjat ovat julkisia, ellei laissa nimenomaisesti toisin määrätä. Jos asiakirja on salainen, viranomaisella on velvollisuus perustella salauspäätös. Lisäksi jokaisella on oikeus saada tieto häntä itseään koskevista asiakirjoista, vaikka ne olisi laissa määrätty yleisöltä salassa pidettäviksi. Asiakirjoihin voi tutustua kaupungin tiloissa virka-aikaan.

Toimi näin

Asiakirjoja voi pyytää nähtäväksi sähköpostitse, puhelimitse, kirjeitse tai itse paikalla käyden.

Tausta ja lainsäädäntö

Viranomaistoiminta asiakirjoineen on lähtökohtaisesti julkista. Asiakirjat ovat julkisia, ellei laissa nimenomaisesti toisin määrätä. Jos asiakirja on salainen, viranomaisella on velvollisuus perustella salauspäätös. Lisäksi jokaisella on pääsääntöisesti oikeus saada tieto häntä itseään koskevista asiakirjoista, vaikka ne olisi laissa määrätty yleisöltä salassa pidettäviksi.

Viranomaisen on järjestettävä asiakirjahallinto siten, että kansalaiset halutessaan saavat asiakirjat ja niihin sisältyvät tiedot vaivattomasti käyttöönsä. Aineisto- ja tietopalvelussa asiakirjahallinto pitää asiakirjat yleisön saatavilla ja avustaa arkistojen käytössä.

Laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta

Perustiedot

Palvelun toteuttaaKajaanin kaupunki
Palvelusta vastaaKajaanin kaupunki
Alue Kajaani
Palvelun kielisuomi
Tekstistä vastaa: Kajaanin kaupunki
Päivitetty: 25.10.2019