Suomi.fi
Sirduu njuolgist siskáldâsân.

Taat sijđo ij tuáistáážân lah finniimist anarâškielân

Tun uáináh sämikielâlij palvâlusâi tiäđuid jieijâs siijđoin.
OvdâsvástádâsornijdumeKankaanpään kaupunki

Vesihuolto

  • Palvâlus
  • Kankaanpää
  • Almos palvâlus

Vesihuoltolaitoksen tehtävänä on kaupungin vedenhankinta ja jakelu sekä jätevesien poisjohtaminen ja jätevesien puhdistus. Vesilaitos toimittaa vettä myös ympäristökuntiin. Vesilaitoksen tavoitteena on laadultaan hyvän talousveden häiriötön toimittaminen asiakkaille taloudellisesti ja ilman haitallisia ympäristövaikutuksia. Kaikki Kankaanpään vesilaitoksen talousvesi on pohjavettä.

Viemärilaitoks ...

Tooimâ návt

Liittyminen edellyttää uusilta rakennuksilta rakennusluvan ja vanhoilta rakennuksilta rakennustarkastuksen harkinnan mukaan toimenpideluvan. Liittämiskohtalausunnossa selvitetään kiinteistön vesijohdon, jätevesiviemärin sekä hulevesiviemärin paikat ja korkeustasot.

Liittämiskohtalausuntoa varten tarvitsemme kiinteistön osoitteen ja kiinteistötunnuksen, omistajien nimet, laskutusosoitteen (liittämiskohtailmoitus on maksuton, mutta tarvitsemme tiedon jo valmiiksi) sekä puhelinnumeron.

Liittymishakemus liitetään rakennuslupaan ja KVV-suunnitelmiin.

Ennen liittymissopimuksen tekoa liittyjä toimittaa vesijohto- ja viemärisuunnitelmat tarkastettavaksi rakennusvalvontaan. Sopimus tulee olla tehtynä ennen kuin kiinteistölle voi tilata johtojen tai vesimittarin kytkentää.

Sopimusta tehdessään liittyjä saa liittymismaksulaskun.

Myös haja-asutusalueella, laitoksen toiminta-alueen ulkopuolella, tapahtuvan rakentamisen yhteydessä on otettava yhteyttä vesihuoltolaitokseen. Laitoksen laajentuminen ja haja-asutusalueilla toimivat vesiyhtymät edellyttävät yhteydenottoa laitokseen heti suunnitteluvaiheessa.

Kiäs já moi iävtuiguin

Taajamassa sijaitsevan kiinteistön omistajan tulee tehdä kiinteistön liittämisestä vesihuoltoon ja palvelun käytöstä sopimus vesihuoltolaitoksen kanssa.

Taajaman ulkopuolella kiinteistön omistajilla ei aina ole velvollisuutta liittyä vesihuollon palvelujen käyttäjäksi, jos kiinteistön vedensaanti ja viemäröinti hoituvat asianmukaisesti muulla tavalla.

Tuávááš já lahâasâttem

Taajamissa sijaitsevien kiinteistöjen tulee pääsääntöisesti kuulua kunnan tai kuntayhtymän vesijohtoverkoston ja viemäröinnin piiriin. Kun kiinteistön omistaja vaihtuu, sopimus yleensä siirtyy uudelle omistajalle. Kiinteistön omistaja maksaa vesi- ja viemäriverkostoon liittymisen, tekniset liitostyöt, veden käytön ja jätevesimaksun.

Palvâlus olášut

Kankaanpään kaupunki

Palvâlusâst västid

Kankaanpään kaupunki
Teevstâst västid: Kankaanpään kaupunki
Peividum: 20.1.2025