Suomi.fi
Sirduu njuolgist siskáldâsân.

Taat sijđo ij tuáistáážân lah finniimist anarâškielân

Tun uáináh sämikielâlij palvâlusâi tiäđuid jieijâs siijđoin.
OvdâsvástádâsornijdumeIin kunta

Varhaiskasvatuksen erityinen tuki

  • Palvâlus
  • Ii
  • Almos palvâlus

Erityistä hoitoa ja -kasvatusta tarvitseville lapsille sekä päiväkodissa että perhepäivähoidossa, on käytössä erityislastentarhanopettajan palvelut. Lapsen mahdollisen tuen tarve selvitetään varhaiskasvatussuunnitelmaa laadittaessa.

Tooimâ návt

Lapsesi tuen tarve tulee selvittää varhaiskasvatussuunnitelman laatimisen yhteydessä. Työhön voi sinun ja varhaiskasvatuksen henkilöstön lisäksi osallistua esimerkiksi psykologi, puheterapeutti tai toimintaterapeutti.

Tuávááš já lahâasâttem

Erityisvarhaiskasvatuksessa lapsi saa erityisesti tarvitsemaansa tukea. Tuen tarpeen syy voi olla joko fyysinen tai tietoihin, taitoihin, tunne-elämään tai sosiaaliseen kehitykseen liittyvä. Lapsen tukeminen voi käytännössä olla erilaisia toiminnallisia ratkaisuja, eriytettyä pienryhmätoimintaa tai osa muuta päiväkoti- ja varhaiskasvatustoimintaa.

Lapsen tukeminen on monialaista yhteistyötä, johon osallistuvat esimerkiksi varhaiskasvatuksen erityisopettaja, terveydenhoitaja, psykologi, sosiaalityöntekijä, musiikkiterapeutti, toimintaterapeutti, puheterapeutti, perheneuvola, lastenpsykiatria ja koulu.

Jos lapsi tarvitsee varhaiskasvatuksessa ollessaan tukea, kunta pyrkii joko toteuttamaan tuen nykyisessä varhaiskasvatuspaikassa tai löytämään lapselle paremmin sopivan paikan.

Palvâlus olášut

Iin kunta

Palvâlusâst västid

Iin kunta
Teevstâst västid: Iin kunta
Peividum: 3.12.2025