Suomi.fi
Sirduu njuolgist siskáldâsân.

Taat sijđo ij tuáistáážân lah finniimist anarâškielân

Tun uáináh sämikielâlij palvâlusâi tiäđuid jieijâs siijđoin.
OvdâsvástádâsornijdumeSuomussalmen kunta

Liikuntatoimen perusavustukset

  • Palvâlus
  • Suomussalmi
  • Almos palvâlus

Kaikki Suomussalmella kirjoilla olevat urheiluseurat ja liikuntaa järjestävät yhdistykset voivat hakea perusavustusta keväisin maalis-huhtikuussa. Tarkempi hakuaika ilmoitetaan kunnan nettisivuilla sekä Ylä-Kainuu lehdessä.

Tooimâ návt

Liikuntajärjestöt ja -yhdistykset voivat tiedustella avustuksia toimintaansa sekä esimerkiksi liikuntatapahtumien järjestämiseen siltä kunnalta, jonka alueella ne toimivat.

Hakemukset on osoitettava Suomussalmen sivistyslautakunnalle ja toimitettava Suomussalmen kunnan liikuntapalveluille. Voit hakea avustusta verkkolomakkeella tai tulostettavalla PDF-lomakkeella seuralle tai yhdistykselle.

Kiäs já moi iävtuiguin

Suomussalmen kunnassa avustukset jaetaan pääsääntöisesti seurojen toiminnan pisteytyksen mukaan. Pisteytykseen lasketaan seuran edellisen vuoden toiminta, kuten harjoitus- ja kuntourheilutoiminta, osallistuminen kilpailutoimintaan, saavutukset sekä toimivien ohjaajien ja valmentajien määrä.

Tuávááš já lahâasâttem

Kunnan tulee edistää kuntalaisten mahdollisuuksia liikunnan harjoittamiseen. Kunnan tulee muun muassa tukea paikallisia liikuntaseuroja.

Palvâlus olášut

Suomussalmen kunta

Palvâlusâst västid

Suomussalmen kunta
Teevstâst västid: Suomussalmen kunta
Peividum: 17.3.2025