suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.

Varsinais-Suomen liitto

Organisaatio

Varsinais-Suomen liitto on kuntayhtymä, joka palvelee Suomen kolmanneksi suurinta maakuntaa. Alueemme koostuu viidestä seutukunnasta ja 27 kunnasta, joissa asuu noin 480 000 ihmistä. Vastaamme maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesta maakuntasuunnitelmasta, maakuntakaavoituksesta ja merialuesuunnittelusta ja alueiden kehittämislainsäädännön mukaisesta alueensa yleisestä kehittämisestä ja maakunnan edunvalvonnasta.

Varsinais-Suomen liiton visio on olla aktiviinen ja uudistuskykyinen maakunnan liitto, yhteistyökumppani ja paras littolainen, niin sisäisesti kuin sidosryhmillekin. Työtämme on Varsinais-Suomen kehittäminen ja tulevaisuuden suunnittelu yhteistyössä kuntien, korkeakoulujen, yritysten ja järjestöjen kanssa. Meillä tehdään töitä sen eteen, että maakunnassa on hyvä asua, elää, opiskella, tehdä töitä, harrastaa ja viihtyä.

Perustehtäviimme kuuluu:

  • vastata maakunnan yleisestä kehittämisestä ja erityisesti elinkeinoelämän toimintaedellytysten kehittämisestä yhteistyössä valtion viranomaisten ja muiden sidosryhmien kanssa;
  • osallistua kansallisia rakennerahasto-ohjelmia koskevien ohjelmaehdotusten laatimiseen ja toimeenpanoon yhdessä alueen muiden toimijoiden ja keskushallinnon kanssa;
  • edistää kuntien seudullista ja muuta yhteistyötä sekä maakuntien välistä yhteistyötä, sekä yhteistyötä maakunnan kehittämisen kannalta keskeisten sidosryhmien kanssa;
  • hoitaa tehtäviimme liittyviä kansainvälisiä asioita ja yhteyksiä;
  • vastata maakunnan liikennejärjestelmäsuunnitelman ja alueellisten, laajojen luonnonvaroja ja ympäristöä koskevien suunnitelmien suunnitteluprosessien käynnistämisestä, siihen liittyvän yhteistyön johtamisesta ja kyseisen suunnittelun yhteensovittamisesta maakunnan muun suunnittelun kanssa;
  • muut laissa säädetyt tehtävät.

Lisäksi toteutamme meille annettuja tehtäviä erillisrahoituksella toimivien Valonian, Lounaistiedon, Turun ja Varsinais-Suomen Eurooppa-toimiston sekä monien hankkeiden kautta. Toimimme myös Central Baltic Interreg -ohjelman hallintoviranomaisena ja sihteeristön päätoimipaikkana.

Mitä palveluja voin saada?


Tutustu organisaation asiointikanaviin