suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.

Urasampo-hanke

Organisaatio

Huom. Urasampo-hanke on päättymässä, mutta Urasammon työtä jatkaa Momentum-hanke keväästä 2021 alkaen.

Urasampo-hankkeen tavoitteena on uravalmennuskokonaisuuksien, vertaisryhmätoiminnan, yksittäisten teemapäivien ja muiden palvelujen kautta edistää korkeakoulutettujen sekä valmistumisvaiheessa olevien yliopisto- ja korkeakouluopiskelijoiden työllistymismahdollisuuksia ja työelämäosaamista.

Valtaosa toiminnoista on suunnattu työnhaussa oleville, mutta Urasammon palveluihin voivat osallistua kaikki uutta nostetta uralleen haluavat korkeakoulutetut. Mukana on niin työnhakijoita kuin työssä tai koulutuksessa oleviakin. Tavoitteenamme on, että pystyisimme auttamaan mahdollisimman monia hyvän, koulutusta vastaavan työpaikan löytymisessä.

Suurin osa palveluistamme järjestetään paikan päällä Oulussa, mutta verkkotoimintojemme myötä hankkeen toiminta-alue on koko Pohjois-Suomi. Kaikki palvelut ovat osallistujille maksuttomia.

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on myöntänyt hankkeelle ESR-rahoituksen ja Euroopan sosiaalirahasto on Urasammon päärahoittaja. Urasammon osarahoittajina ja keskeisinä yhteistyökumppaneina toimivat akavalaiset ammattiliitot, pohjoiset yliopistot ja ammattikorkeakoulut sekä useat kaupunki/kuntarahoittajat.

Liitoista taustalla ovat Tekniikan akateemiset (TEK), Insinööriliitto (IL) sekä sen alueyhdistykset, Opetusalan Ammattijärjestö (OAJ), Akavan Erityisalat (AE), Suomen Ekonomit, Tradenomit, Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset (MMA) ja Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut (YKA). Pohjoissuomalaisista korkeakouluista Urasampoa rahoittavat Oulun yliopisto, Lapin yliopisto, Oulun ammattikorkeakoulu, Kajaanin ammattikorkeakoulu, Lapin ammattikorkeakoulu sekä Centria-ammattikorkeakoulu. Urasammon kaupunki- ja kuntarahoittajina toimivat Oulu, Kajaani, Ylivieska, Kemi, Tornio, Raahe, Kempele, Liminka ja Ii.

Hanketta hallinnoi Pohjois-Suomen omatoimisen työllistymisen tuki PSOTTY ry.

Mitä palveluja voin saada?


Tutustu organisaation asiointikanaviin