suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.

Ulvilan kaupunki

Organisaatio

Vaihtoehtoinen nimi Ulvsby stad

Ulvilan kaupunki sijaitsee Kokemäenjoen varrella Satakunnassa. Ulvila on tunnettu pitkästä ja maineikkaasta historiastaan.

Kaupungin strategian arvot ovat: Iloa, älyä ja yhteiseloa – etunojassa Ulvilassa.

Ulvila on yksi Suomen kuudesta keskiaikaisesta kaupungista ja Suomen toiseksi vanhin kaupunki Turun jälkeen. Kaupunkioikeudet Ulvilalle myönsi Ruotsin kuningas Albrekt Mecklenburgilainen 7.2.1365. Taustana oikeuksien myöntämiselle on nähty paljolti kauppapoliittiset tekijät sekä Tukholman edut. Ulvilalle annettiin Pohjanlahden kauppaoikeudet; samalla pyrittiin estämään karjalaisten purjehtiminen Pohjanlahdelta Tallinnaan.

Ulvila olikin keskiajalla koko Ruotsin valtakunnan pohjoisin kaupunki ja tärkeä valtakunnalle nimenomaan Pohjanlahden kaupan kannalta. Merkityksellistä Ulvilan kaupungin synnylle oli myös sijainti kaupankäynnin kannalta edullisella paikalla Kokemäenjoen suulla, josta oli hyvät yhteydet myös sisämaahan. 1500-luvulla Ruotsin kuningas Kustaa Vaasa halusi kauppapoliittisista syistä keskittää kaupan Suomessa kolmeen kaupunkiin; Turkuun, Viipuriin ja Helsinkiin. Tämän vuoksi hän määräsi Ulvilan kaupungin porvarit muuttamaan Helsinkiin v.1550. Vierailu jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä porvarit saivat muuttaa takaisin kotikonnuilleen jo v. 1557.

Vastoinkäymiset seurasivat kuitenkin toisiaan, sillä maan kohoamisen myötä Ulvilan satama oli madaltunut kelvottomaksi suurten laivojen liikenteelle. Vuonna 1558 Juhana Herttua määräsikin kaupungin siirrettäväksi noin seitsemän kilometriä jokisuulle päin, jonne myös Ulvilan porvarit muuttivat. Näin Porin kaupunki sai alkunsa. Ulvila otti kaupunki -nimityksen uudelleen käyttöön 1.1.2000. Tällä haluttiin kunnioittaa kotikaupungin pitkää ja maineikasta historiaa ja samalla korostaa kaupungin modernia ilmettä ja kehityksen kärjessä kulkevaa yritystoimintaa.

Tule Ulvilaan ja yhdistä vaikka kulttuuri, eräretket, keskiaika ja ruukkikierros, lähiruoka sekä käsityöpajat ja maaseutu; käy erikoismuseoissa ja vieraile tapahtumissa. Näiltä sivuilta löydät kivoja pistäytymispaikkoja, tiloja juhliin ja kokouksiin sekä monipuolisia retkiä että opastettuja kierroksia.

Ulvila on parhaiden kulkuyhteyksien varrella oleva vireä kaupunki, joka tunnetaan automaatioteollisuudestaan ja vahvasta verkottumisestaan. Aitoa ja hedelmällistä yhteistyötä tekevät ulvilalaisyritykset toivottavat uudet yrittäjät lämpimästi tervetulleiksi!

Mitä palveluja voin saada?


Tutustu organisaation asiointikanaviin