suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.

Työllisyysrahasto

Organisaatio

Työllisyysrahasto toimii osana suomalaista sosiaaliturvajärjestelmää. Työllisyysrahasto määrää ja perii työttömyysvakuutusmaksut, joilla rahoitetaan esimerkiksi ansiosidonnaista työttömyysturvaa. Lisäksi Työllisyysrahasto tukee aikuisten ammatillista kehittymistä ja osaamisen uudistamista rahoittamalla ja myöntämällä aikuiskoulutusetuuksia ja ammattitutkintostipendejä.

Työllisyysrahasto määrää ja perii myös työnantajan työttömyysturvan omavastuumaksut sekä toimii työsuhteen päättymisriita-asioissa vahingonkorvauksen ja työttömyysetuuksien yhteensovituksen asiantuntijana. Lisäksi rahasto opastaa ja neuvoo asiakkaitaan tehtäviinsä kuuluvissa asioissa sekä osallistuu toimialaansa koskevan lainsäädännön kehittämiseen.

Mitä palveluja voin saada?


Tutustu organisaation asiointikanaviin