suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.

Kirkko Turussa ja Kaarinassa

Organisaatio

Vaihtoehtoinen nimi Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä

Kirkko Turussa ja Kaarinassa tuottaa palveluita ja toimintaa kaiken ikäisille. Tunnetuimpia palveluita ovat eri elämänvaiheisiin liittyvät toimitukset ja asiakirjapalvelut. Saat myös vaikeassa elämäntilanteessasi apua ja tukea elämääsi. Ota rohkeasti meihin yhteyttä. Tarjolla on myös vapaaehtoistyötä. Myös hengelliset palvelut ovat kirkon työntekijöiden erityisosaamista.

Turun ja Kaarinan 10 seurakuntaa muodostavat yhdessä Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän eli Kirkko Turussa ja Kaarinassa. Yhtymässä huolehditaan muun muassa seurakuntien taloudesta, henkilöstöhallinnosta, kiinteistöistä, hautausmaista, kirkonkirjojen pidosta ja viestinnästä. Yhteisesti hoidetaan myös osaa diakonia- ja kasvatustyöstä sekä perheneuvontaa ja sairaalasielunhoitoa.

Mitä palveluja voin saada?


Tutustu organisaation asiointikanaviin