suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.

Toholammin kunta

Organisaatio

Toholampi on yritysmyönteinen, ihmisenkokoinen ja asukasystävällinen kunta. Toholammin vehreä jokilaaksomaisema tarjoaa viihtyisän ympäristön asumiseen ja vapaa-ajan viettoon. Arki on sujuvaa ja toimivat peruspalvelut kaikenikäisille löytyvät läheltä.

Opintopolkua on Toholammilla mahdollista jatkaa aina lukioon saakka ja koulunmäelle on valmistunut uusi alakoulurakennus. Kunnan koulut ovat vahvasti kehityksessä mukana: uutta opetusteknologiaa ja -menetelmiä otetaan käyttöön ennakkoluulottomasti.

Virkistysmahdollisuuksia tarjoaa mm. Natura 2000 -ohjelmaan kuuluva, noin 100 kilometriä pitkä Lestijoki koskineen ja suvantoineen, ja alueen luontokohteissa on paljon uutta löydettävää paikkakuntalaisillekin. Asumiseen Toholammin kunnalla on tarjolla vuokra-asuntoja ja oman talon rakentamista suunnitteleville myös tonttimaata hyvillä sijainneilla.

Yrittäjälle Toholampi on hyvä yhteistyökumppani. Yrittämisellä on kunnassamme pitkät perinteet ja haluamme tukea yrittäjyyttä. Kuntana olemme sitoutuneet edistämään elinkeinotoiminnan kehittämistä kestävän kehityksen periaatteella, meidän kaikkien kuntalaisten hyvinvointi huomioiden.

Toholammilta löytyy yrityksille sekä vapaita teollisuustontteja että toimivia tiloja: Toholammin teollisuusalueella on hyvät mahdollisuudet sekä suurelle että pienelle yritystoiminnalle aivan energialaitoksen vieressä. Toholammin Energia Oy täyttää yrityksesi energiantarpeen ja alueen sijainti on paras mahdollinen - Toholammilta on helppo liikkua joka suuntaan!

Mitä palveluja voin saada?


Tutustu organisaation asiointikanaviin