Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira
Organisaatio
Valvira on sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan keskusvirasto. Valvomme sosiaali- ja terveydenhuollon, varhaiskasvatuksen, alkoholihallinnon sekä ympäristöterveydenhuollon toiminnan asianmukaisuutta. Myönnämme sosiaali- ja terveydenhuollon hallinnonalan lupia ja ohjaamme aluehallintovirastoja tavoitteena yhdenmukaiset lupa-, ohjaus- ja valvontakäytännöt koko maassa.
Mitä palveluja voin saada?
Adoptiolupa
Lupa tai muu velvoiteKoko SuomiJulkinen palveluValviran yhteydessä toimiva adoptiolautakunta myöntää luvan kotimaiseen ja kansainväliseen adoptioon.Alkoholielinkeinon harjoittamiseen liittyvä raportointi
Lupa tai muu velvoiteKoko SuomiJulkinen palveluValmistajat, tukkumyyjät ja maahantuojat ovat velvollisia raportoimaan Valviraan valmistamansa, myymänsä ja/tai maahantuomansa alkoholimäärät.Alkoholijuomien anniskeluun liittyvät luvat, ilmoitukset, muutokset sekä anniskelupaikan hyväksyntä
Lupa tai muu velvoiteKoko maa poislukien AhvenanmaaJulkinen palveluYli 2,8 % alkoholijuomien anniskelu on luvanvarainen elinkeino. Anniskeluun liittyvät luvat, ilmoitukset, muutokset sekä anniskelupaikan hyväksyntä.Alkoholijuomien valmistus ja tukkumyyntilupa
Lupa tai muu velvoiteKoko SuomiJulkinen palveluAlkoholijuomien valmistus ja tukkumyynti ovat luvanvaraista toimintaa. Valmistuslupa sisältää oikeuden valmistettujen tuotteiden tukkumyyntiin.Alkoholijuomien vähittäismyyntiin liittyvät luvat, ilmoitukset ja muutokset
Lupa tai muu velvoiteKoko maa poislukien AhvenanmaaJulkinen palveluYli 2,8 % alkoholijuomien vähittäismyynti on luvanvarainen elinkeino. Alkoholijuomien vähittäismyyntiin liittyvät luvat, ilmoitukset ja muutokset.Anniskelu- ja vähittäismyyntiluvan haltijan ilmoitus maahantuonnista
Lupa tai muu velvoiteKoko SuomiJulkinen palveluLuvanhaltija saa tuoda maahan omaa anniskelu- tai vähittäismyyntiä varten niitä alkoholijuomia, joita hänellä on oikeus anniskella tai myydä.Apuvälineteknikon nimikesuojaus (tutkinto EU-/ETA-valtiosta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluApuvälineteknikon ammatti on Suomessa nimikesuojattava ammatti.Apuvälineteknikon nimikesuojaus (tutkinto EU/ETA -valtioiden ulkopuolelta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluApuvälineteknikon ammatti on Suomessa nimikesuojattava ammatti.Apuvälineteknikon nimikesuojaus (tutkinto Suomesta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluApuvälineteknikon ammatti on Suomessa nimikesuojattava ammatti.Elinsiirtotoiminnan valvonta
Lupa tai muu velvoiteKoko SuomiJulkinen palveluElinsiirtotoimintaa valvovat Suomessa Fimea, Valvira sekä aluehallintovirastot.Ennakkoilmoitus väliaikaisesta tai satunnaisesta terveydenhoitoalan ammatinharjoittamisesta Suomessa
Lupa tai muu velvoiteKoko SuomiJulkinen palveluJos harjoitat terveydenhoitoalan ammattiasi Suomessa väliaikaisesti tai satunnaisesti, tee asiasta ennakkoilmoitus Valviralle.Ensihoitajan ammattipätevyyden tunnustaminen (tutkinto EU/ETA- valtiosta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluMuussa EU/ETA -valtiossa kuin Suomessa koulutuksen suorittanut ensihoitaja saa harjoittaa ammattiaan vain ammattipätevyyden tunnustamisen saatuaan.Erikoishammaslääkärin laillistaminen (tutkinto EU-/ETA-valtioiden ulkopuolelta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluErikoishammaslääkärin ammatti on Suomessa laillistettava ammatti. Kyseistä ammattia saa harjoittaa vain laillistettu ammattihenkilö.Erikoishammaslääkärin laillistaminen (tutkinto EU-/ETA-valtiosta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluErikoishammaslääkärin ammatti on Suomessa laillistettava ammatti. Kyseistä ammattia saa harjoittaa vain laillistettu ammattihenkilö.Erikoishammaslääkärin laillistaminen (tutkinto Suomesta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluErikoishammaslääkärin ammatti on Suomessa laillistettava ammatti. Kyseistä ammattia saa harjoittaa vain laillistettu ammattihenkilö.Erikoislääkärin laillistaminen (tutkinto EU-/ETA-valtioiden ulkopuolelta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluErikoislääkärin ammatti on Suomessa laillistettava ammatti. Kyseistä ammattia saa harjoittaa vain laillistettu ammattihenkilö.Erikoislääkärin laillistaminen (tutkinto EU-/ETA-valtiosta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluErikoislääkärin ammatti on Suomessa laillistettava ammatti.Erikoislääkärin laillistaminen (tutkinto Suomesta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluErikoislääkärin ammatti on Suomessa laillistettava ammatti. Kyseistä ammattia saa harjoittaa vain laillistettu ammattihenkilö.EU-todistukset ja rekisteriotteet sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöille
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluVoit tarvita rekisteriotteen tai EU-todistuksen, jos aiot työskennellä ulkomailla tai hakea ammatinharjoittamisoikeutta ulkomailta.Eurooppalainen ammattikortti
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluEurooppalaista ammattikorttia voivat hakea sairaanhoitajat, proviisorit ja fysioterapeutit.Farmaseutin laillistaminen (tutkinto EU-/ETA-valtioiden ulkopuolelta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluFarmaseutin ammatti on Suomessa laillistettava ammatti. Kyseistä ammattia saa harjoittaa vain laillistettu ammattihenkilö.Farmaseutin laillistaminen (tutkinto EU-/ETA-valtiosta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluFarmaseutin ammatti on Suomessa laillistettava ammatti.Farmaseutin laillistaminen (tutkinto Suomesta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluFarmaseutin ammatti on Suomessa laillistettava ammatti. Kyseistä ammattia saa harjoittaa vain laillistettu ammattihenkilö.Fysioterapeutin laillistaminen (tutkinto EU-/ETA-valtioiden ulkopuolelta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluFysioterapeutin ammatti on Suomessa laillistettava ammatti. Kyseistä ammattia saa harjoittaa vain laillistettu ammattihenkilö.Fysioterapeutin laillistaminen (tutkinto EU-/ETA-valtiosta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluFysioterapeutin ammatti on Suomessa laillistettava ammatti. Kyseistä ammattia saa harjoittaa vain laillistettu ammattihenkilö.Fysioterapeutin laillistaminen (tutkinto Suomesta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluFysioterapeutin ammatti on Suomessa laillistettava ammatti. Kyseistä ammattia saa harjoittaa vain laillistettu ammattihenkilö.Geronomin laillistaminen (tutkinto EU-/ETA-valtiosta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluGeronomin ammatti on Suomessa laillistettava ammatti. Kyseistä ammattia saa harjoittaa vain laillistettu ammattihenkilö.Geronomin laillistaminen (tutkinto EU/ETA- valtioiden ulkopuolelta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluGeronomin ammatti on Suomessa laillistettava ammatti. Kyseistä ammattia saa harjoittaa vain laillistettu ammattihenkilö.Geronomin laillistaminen (tutkinto Suomesta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluGeronomin ammatti on Suomessa laillistettava ammatti. Kyseistä ammattia saa harjoittaa vain laillistettu ammattihenkilö.Hammaslääkärin laillistaminen (tutkinto EU-/ETA-valtioiden ulkopuolelta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluHammaslääkärin ammatti on Suomessa laillistettava ammatti. Kyseistä ammattia saa harjoittaa vain laillistettu ammattihenkilö.Hammaslääkärin laillistaminen (tutkinto EU-/ETA-valtiosta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluHammaslääkärin ammatti on Suomessa laillistettava ammatti. Kyseistä ammattia saa harjoittaa vain laillistettu ammattihenkilö.Hammaslääkärin laillistaminen (tutkinto Suomesta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluHammaslääkärin ammatti on Suomessa laillistettava ammatti. Kyseistä ammattia saa harjoittaa vain laillistettu ammattihenkilö.Hammasteknikon laillistaminen (tutkinto EU-/ETA-valtioiden ulkopuolelta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluHammasteknikon ammatti on Suomessa laillistettava ammatti. Kyseistä ammattia saa harjoittaa vain laillistettu ammattihenkilö.Hammasteknikon laillistaminen (tutkinto EU-/ETA-valtiosta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluHammasteknikon ammatti on Suomessa laillistettava ammatti.Hammasteknikon laillistaminen (tutkinto Suomesta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluHammasteknikon ammatti on Suomessa laillistettava ammatti. Kyseistä ammattia saa harjoittaa vain laillistettu ammattihenkilö.Hedelmöityshoitolupa
Lupa tai muu velvoiteKoko SuomiJulkinen palveluValvira myöntää luvan sukusolujen ja alkioiden varastointiin ja hedelmöityshoidon antamiseen.Ilmoitus alkoholijuomien myynnistä kansainvälisessä liikenteessä
Lupa tai muu velvoiteKoko SuomiJulkinen palveluSuomen ja ulkomaiden välillä liikennöivästä suomalaisesta laivasta, junasta tai lentokoneesta, jossa myydään alkoholia, tehdään ilmoitus Valviraan.Ilmoitus lainvastaisesta alkoholimainonnasta
PalveluKoko SuomiYksityinen palveluKansalaiset, yritykset, yhteisöt ja muut viranomaiset voivat tehdä Valviraan ilmoituksen lainvastaisesta valtakunnallisesta alkoholimainonnasta.Ilmoitus laittomasta tupakkalain alaisen tuotteen markkinoinnista
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluKansalaiset, yritykset, yhteisöt ja muut viranomaiset voivat tehdä Valviraan ilmoituksen lainvastaisesta valtakunnallisesta tuotemarkkinoinnista.Ilmoitus potilas- ja asiakastietojen käsittelyyn tarkoitetun tietojärjestelmän poikkeamasta
Lupa tai muu velvoiteKoko SuomiJulkinen palveluIlmoitus potilas- ja asiakastietojen käsittelyyn tarkoitetun tietojärjestelmän aiheuttamasta merkittävästä poikkeamastaIlmoitus valvontaviranomaiselle koskien sosiaali- tai terveydenhuollon epäkohtaa
Lupa tai muu velvoiteKoko SuomiJulkinen palveluViranomaiselle voi ilmoittaa sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöistä, joiden toimiminen on vaaraksi asiakas- tai potilasturvallisuudelleJalkaterapeutin nimikesuojaus (tutkinto EU-/ETA-valtiosta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluJalkaterapeutin ammatti on Suomessa nimikesuojattava ammatti.Jalkaterapeutin nimikesuojaus (tutkinto EU/ETA -valtioiden ulkopuolelta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluJalkaterapeutin ammatti on Suomessa nimikesuojattava ammatti.Jalkaterapeutin nimikesuojaus (tutkinto Suomesta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluJalkaterapeutin ammatti on Suomessa nimikesuojattava ammatti.JulkiTerhikki-/Suosikki- ja JulkiTurre -avoimet tietopalvelut
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluTietopalveluissa on tietoja mm. sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden ammattioikeuksista ja tupakkatuotteiden vähittäismyyntipaikoista.Kehitysvammaistenhoitajan nimikesuojaus (tutkinto EU-/ETA-valtiosta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluKehitysvammaistenhoitajan ammatti on Suomessa nimikesuojattava ammatti.Kehitysvammaistenhoitajan nimikesuojaus (tutkinto EU/ETA- valtioiden ulkopuolelta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluKehitysvammaistenhoitajan ammatti on Suomessa nimikesuojattava ammatti.Kehitysvammaistenhoitajan nimikesuojaus (tutkinto Suomesta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluKehitysvammaistenhoitajan ammatti on Suomessa nimikesuojattava ammatti.Kiropraktikon nimikesuojaus (tutkinto EU-/ETA-valtioiden ulkopuolelta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluKiropraktikon ammatti on Suomessa nimikesuojattava ammatti.Kiropraktikon nimikesuojausrekisteröinti (tutkinto EU-/ETA-maasta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluKiropraktikon ammatti on Suomessa nimikesuojattava ammatti.Kodinhoitajan nimikesuojaus (tutkinto EU-/ETA-valtiosta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluKodinhoitajan ammatti on Suomessa nimikesuojattava ammatti.Kodinhoitajan nimikesuojaus (tutkinto EU/ETA- valtioiden ulkopuolelta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluKodinhoitajan ammatti on Suomessa nimikesuojattava ammatti.Kodinhoitajan nimikesuojaus (tutkinto Suomesta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluKodinhoitajan ammatti on Suomessa nimikesuojattava ammatti.Koulutetun hierojan nimikesuojaus (tutkinto EU-/ETA-valtioiden ulkopuolelta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluKoulutetun hierojan ammatti on Suomessa nimikesuojattava ammatti.Koulutetun hierojan nimikesuojaus (tutkinto EU-/ETA-valtiosta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluKoulutetun hierojan ammatti on Suomessa nimikesuojattava ammatti.Koulutetun hierojan nimikesuojaus (tutkinto Suomesta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluKoulutetun hierojan ammatti on Suomessa nimikesuojattava ammatti.Kuntoutuksen ohjaajan laillistaminen (tutkinto EU-/ETA-valtiosta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluKuntoutuksen ohjaajan ammatti on Suomessa laillistettava ammatti. Kyseistä ammattia saa harjoittaa vain laillistettu ammattihenkilö.Kuntoutuksen ohjaajan laillistaminen (tutkinto EU/ETA- valtioiden ulkopuolelta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluKuntoutuksen ohjaajan ammatti on Suomessa laillistettava ammatti. Kyseistä ammattia saa harjoittaa vain laillistettu ammattihenkilö.Kuntoutuksen ohjaajan laillistaminen (tutkinto Suomesta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluKuntoutuksen ohjaajan ammatti on Suomessa laillistettava ammatti. Kyseistä ammattia saa harjoittaa vain laillistettu ammattihenkilö.Kätilön laillistaminen (tutkinto EU-/ETA-valtiosta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluKätilön ammatti on Suomessa laillistettava ammatti. Kyseistä ammattia saa harjoittaa vain laillistettu ammattihenkilö.Kätilön laillistaminen (tutkinto EU/ETA- valtioiden ulkopuolelta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluKätilön ammatti on Suomessa laillistettava ammatti. Kyseistä ammattia saa harjoittaa vain laillistettu ammattihenkilö.Kätilön laillistaminen (tutkinto Suomesta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluKätilön ammatti on Suomessa laillistettava ammatti. Kyseistä ammattia saa harjoittaa vain laillistettu ammattihenkilö.Laboratoriohoitajan laillistaminen (tutkinto EU/ETA- valtioiden ulkopuolelta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluLaboratoriohoitajan ammatti on Suomessa laillistettava ammatti. Kyseistä ammattia saa harjoittaa vain laillistettu ammattihenkilö.Laboratoriohoitajan laillistaminen (tutkinto EU/ETA- valtiosta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluLaboratoriohoitajan ammatti on Suomessa laillistettava ammatti.Laboratoriohoitajan laillistaminen (tutkinto Suomesta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluLaboratoriohoitajan ammatti on Suomessa laillistettava ammatti. Kyseistä ammattia saa harjoittaa vain laillistettu ammattihenkilö.Lievästi denaturoidun väkiviinan myynti-ilmoitus
Lupa tai muu velvoiteKoko SuomiJulkinen palveluLievästi denaturoidun väkiviinan myyminen on ilmoituksenvaraista toimintaa.Lupa adoptiotoimiston ylläpitämiseen
Lupa tai muu velvoiteKoko SuomiJulkinen palveluAdoptioneuvontaa saavat antaa kuntien sosiaalihuollon toimielimet sekä adoptiotoimistot, jotka ovat saaneet Valviran luvan.Lupa kansainvälisen adoptiopalvelun antamiseen, lupa yhteistyöhön ulkomaisen palvelunantajan kanssa
Lupa tai muu velvoiteKoko SuomiJulkinen palveluValviran yhteydessä toimiva adoptiolautakunta myöntää toimiluvat kansainvälisille adoptiopalvelun antajille ja valvoo palvelunantajien toimintaa.Lupa toimia raskauden keskeyttämissairaalana
Lupa tai muu velvoiteKoko SuomiJulkinen palveluLupaa toimia raskauden keskeyttämissairaalana haetaan Valviralta.Lupa tuottaa yksityisiä sosiaalihuollon palveluja
Lupa tai muu velvoiteKoko SuomiJulkinen palveluValvira myöntää luvan yksityisille ympärivuorokautisten sosiaalihuollon palvelujen tuottajille, jos ne toimivat usean aluehallintoviraston alueella.Lupa tuottaa yksityisiä terveydenhuollon palveluja
Lupa tai muu velvoiteKoko SuomiJulkinen palveluValvira myöntää toimintaluvan yksityisille terveydenhuollon palvelujen tuottajille, jos ne toimivat usean aluehallintoviraston alueella.Lähihoitajan nimikesuojaus (tutkinto EU-/ETA-valtiosta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluLähihoitajan ammatti on Suomessa nimikesuojattava ammatti.Lähihoitajan nimikesuojaus (tutkinto EU/ETA -valtioiden ulkopuolelta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluLähihoitajan ammatti on Suomessa nimikesuojattava ammatti.Lähihoitajan nimikesuojaus (tutkinto Suomesta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluLähihoitajan ammatti on Suomessa nimikesuojattava ammatti.Lääkärin laillistaminen (tutkinto EU-/ETA-valtioiden ulkopuolelta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluLääkärin ammatti on Suomessa laillistettava ammatti. Kyseistä ammattia saa harjoittaa vain laillistettu ammattihenkilö.Lääkärin laillistaminen (tutkinto EU-/ETA-valtiosta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluLääkärin ammatti on Suomessa laillistettava ammatti.Lääkärin laillistaminen (tutkinto Suomesta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluLääkärin ammatti on Suomessa laillistettava ammatti. Kyseistä ammattia saa harjoittaa vain laillistettu ammattihenkilö.Naprapaatin nimikesuojaus (tutkinto EU-/ETA-valtioiden ulkopuolelta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluNaprapaatin ammatti on Suomessa nimikesuojattava ammatti.Naprapaatin nimikesuojaus (tutkinto EU-/ETA-valtiosta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluNaprapaatin ammatti on Suomessa nimikesuojattava ammatti.Naprapaatin nimikesuojaus (tutkinto Suomesta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluNaprapaatin ammatti on Suomessa nimikesuojattava ammatti.NIS-ilmoitus tietoturvapoikkeamasta
Lupa tai muu velvoiteKoko SuomiJulkinen palveluKeskeisten palveluntarjoajien tulee ilmoittaa EU:n NIS-direktiivin mukaisesti tietoturvapoikkeamista viranomaisille.Optikon laillistaminen (tutkinto EU/ETA-valtioiden ulkopuolelta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluOptikon ammatti on Suomessa laillistettava ammatti. Kyseistä ammattia saa harjoittaa vain laillistettu ammattihenkilö.Optikon laillistaminen (tutkinto EU/ETA-valtiosta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluOptikon ammatti on Suomessa laillistettava ammatti. Kyseistä ammattia saa harjoittaa vain laillistettu ammattihenkilö.Optikon laillistaminen (tutkinto Suomesta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluOptikon ammatti on Suomessa laillistettava ammatti. Kyseistä ammattia saa harjoittaa vain laillistettu ammattihenkilö.Osteopaatin nimikesuojaus (tutkinto EU-/ETA-valtioiden ulkopuolelta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluOsteopaatin ammatti on Suomessa nimikesuojattava ammatti.Osteopaatin nimikesuojaus (tutkinto EU-/ETA-valtiosta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluOsteopaatin ammatti on Suomessa nimikesuojattava ammatti.Osteopaatin nimikesuojaus (tutkinto Suomesta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluOsteopaatin ammatti on Suomessa nimikesuojattava ammatti.Proviisorin laillistaminen (tutkinto EU-/ETA-valtioiden ulkopuolelta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluProviisorin ammatti on Suomessa laillistettava ammatti. Kyseistä ammattia saa harjoittaa vain laillistettu ammattihenkilö.Proviisorin laillistaminen (tutkinto EU-/ETA-valtiosta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluProviisorin ammatti on Suomessa laillistettava ammatti. Kyseistä ammattia saa harjoittaa vain laillistettu ammattihenkilö.Proviisorin laillistaminen (tutkinto Suomesta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluProviisorin ammatti on Suomessa laillistettava ammatti. Kyseistä ammattia saa harjoittaa vain laillistettu ammattihenkilö.Psykologin laillistaminen (tutkinto EU-/ETA-valtioiden ulkopuolelta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluPsykologin ammatti on Suomessa laillistettava ammatti. Kyseistä ammattia saa harjoittaa vain laillistettu ammattihenkilö.Psykologin laillistaminen (tutkinto Suomesta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluPsykologin ammatti on Suomessa laillistettava ammatti. Kyseistä ammattia saa harjoittaa vain laillistettu ammattihenkilö.Psykoterapeutin nimikesuojaus (tutkinto EU-/ETA-valtioiden ulkopuolelta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluPsykoterapeutin ammatti on Suomessa nimikesuojattava ammatti.Psykoterapeutin nimikesuojaus (tutkinto EU-/ETA-valtiosta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluPsykoterapeutin ammatti on Suomessa nimikesuojattava ammatti.Psykoterapeutin nimikesuojaus (tutkinto Suomesta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluPsykoterapeutin ammatti on Suomessa nimikesuojattava ammatti.Puheterapeutin laillistaminen (tutkinto EU-/ETA-valtioiden ulkopuolelta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluPuheterapeutin ammatti on Suomessa laillistettava ammatti. Kyseistä ammattia saa harjoittaa vain laillistettu ammattihenkilö.Puheterapeutin laillistaminen (tutkinto EU-/ETA-valtiosta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluPuheterapeutin ammatti on Suomessa laillistettava ammatti. Kyseistä ammattia saa harjoittaa vain laillistettu ammattihenkilö.Puheterapeutin laillistaminen (tutkinto Suomesta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluPuheterapeutin ammatti on Suomessa laillistettava ammatti. Kyseistä ammattia saa harjoittaa vain laillistettu ammattihenkilö.Raskauden keskeyttämisen lupa eräissä tilanteissa
Lupa tai muu velvoiteKoko SuomiJulkinen palveluLupaa raskauden keskeyttämiseen haetaan Valviralta eräissä tilanteissa.Ravitsemusterapeutin laillistaminen (tutkinto EU-/ETA-valtioiden ulkopuolelta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluRavitsemusterapeutin ammatti on Suomessa laillistettava ammatti. Kyseistä ammattia saa harjoittaa vain laillistettu ammattihenkilö.Ravitsemusterapeutin laillistaminen (tutkinto EU-/ETA-valtiosta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluRavitsemusterapeutin ammatti on Suomessa laillistettava ammatti.Ravitsemusterapeutin laillistaminen (tutkinto Suomesta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluRavitsemusterapeutin ammatti on Suomessa laillistettava ammatti. Kyseistä ammattia saa harjoittaa vain laillistettu ammattihenkilö.Röntgenhoitajan laillistaminen (tutkinto EU/ETA- valtioiden ulkopuolelta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluRöntgenhoitajan ammatti on Suomessa laillistettava ammatti. Kyseistä ammattia saa harjoittaa vain laillistettu ammattihenkilö.Röntgenhoitajan laillistaminen (tutkinto EU/ETA- valtiosta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluRöntgenhoitajan ammatti on Suomessa laillistettava ammatti.Röntgenhoitajan laillistaminen (tutkinto Suomesta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluRöntgenhoitajan ammatti on Suomessa laillistettava ammatti. Kyseistä ammattia saa harjoittaa vain laillistettu ammattihenkilö.Sairaalafyysikon nimikesuojaus (tutkinto EU/ETA -valtioiden ulkopuolelta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluSairaalafyysikon ammatti on Suomessa nimikesuojattava ammatti.Sairaalafyysikon nimikesuojaus (tutkinto EU/ETA -valtiosta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluSairaalafyysikon ammatti on Suomessa nimikesuojattava ammatti.Sairaalafyysikon nimikesuojaus (tutkinto Suomesta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluSairaalafyysikon ammatti on Suomessa nimikesuojattava ammatti.Sairaalageneetikon nimikesuojaus (tutkinto EU/ETA -valtioiden ulkopuolelta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluSairaalageneetikon ammatti on Suomessa nimikesuojattava ammatti.Sairaalageneetikon nimikesuojaus (tutkinto EU/ETA -valtiosta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluSairaalageneetikon ammatti on Suomessa nimikesuojattava ammatti.Sairaalageneetikon nimikesuojaus (tutkinto Suomesta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluSairaalageneetikon ammatti on Suomessa nimikesuojattava ammatti.Sairaalakemisti nimikesuojaus (tutkinto Suomesta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluSairaalakemistin ammatti on Suomessa nimikesuojattava ammatti.Sairaalakemistin nimikesuojaus (tutkinto EU/ETA -valtioiden ulkopuolelta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluSairaalakemistin ammatti on Suomessa nimikesuojattava ammatti.Sairaalakemistin nimikesuojaus (tutkinto EU/ETA -valtiosta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluSairaalakemistin ammatti on Suomessa nimikesuojattava ammatti.Sairaalamikrobiologi nimikesuojaus (tutkinto Suomesta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluSairaalamikrobiologin ammatti on Suomessa nimikesuojattava ammatti.Sairaalamikrobiologin nimikesuojaus (tutkinto EU/ETA -valtioiden ulkopuolelta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluSairaalamikrobiologin ammatti on Suomessa nimikesuojattava ammatti.Sairaalamikrobiologin nimikesuojaus (tutkinto EU/ETA -valtiosta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluSairaalamikrobiologin ammatti on Suomessa nimikesuojattava ammatti.Sairaalasolubiologi nimikesuojaus (tutkinto Suomesta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluSairaalasolubiologin ammatti on Suomessa nimikesuojattava ammatti.Sairaalasolubiologin nimikesuojaus (tutkinto EU/ETA -valtioiden ulkopuolelta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluSairaalasolubiologin ammatti on Suomessa nimikesuojattava ammatti.Sairaalasolubiologin nimikesuojaus (tutkinto EU/ETA -valtiosta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluSairaalasolubiologin ammatti on Suomessa nimikesuojattava ammatti.Sairaanhoitajan laillistaminen (tutkinto EU/ETA- valtioiden ulkopuolelta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluSairaanhoitajan ammatti on Suomessa laillistettava ammatti. Kyseistä ammattia saa harjoittaa vain laillistettu ammattihenkilö.Sairaanhoitajan laillistaminen (tutkinto EU/ETA- valtiosta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluSairaanhoitajan ammatti on Suomessa laillistettava ammatti. Kyseistä ammattia saa harjoittaa vain laillistettu ammattihenkilö.Sairaanhoitajan laillistaminen (tutkinto Suomesta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluSairaanhoitajan ammatti on Suomessa laillistettava ammatti. Kyseistä ammattia saa harjoittaa vain laillistettu ammattihenkilö.Sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmien rekisteröinti
Lupa tai muu velvoiteKoko SuomiJulkinen palveluValvira ylläpitää julkista rekisteriä tietojärjestelmistä. Valmistajan on ilmoitettava tuotantokäyttöön otettavasta tietojärjestelmästä Valviralle.Sosiaali- tai terveydenhuollon palveluja koskeva kantelu
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluKansalainen voi kannella saamastaan hoidosta tai sosiaalihuollon palvelusta tai tehdä kantelun esimerkiksi omaisen saamasta hoidosta tai palvelustaSosiaalityöntekijän laillistaminen (tutkinto EU/ETA- valtioiden ulkopuolelta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluSosiaalityöntekijän ammatti on Suomessa laillistettava ammatti. Kyseistä ammattia saa harjoittaa vain laillistettu ammattihenkilö.Sosiaalityöntekijän laillistaminen (tutkinto EU/ETA- valtiosta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluSosiaalityöntekijän ammatti on Suomessa laillistettava ammatti. Kyseistä ammattia saa harjoittaa vain laillistettu ammattihenkilö.Sosiaalityöntekijän laillistaminen (tutkinto Suomesta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluSosiaalityöntekijän ammatti on Suomessa laillistettava ammatti. Kyseistä ammattia saa harjoittaa vain laillistettu ammattihenkilö.Sosionomin laillistaminen (tutkinto EU/ETA- valtioiden ulkopuolelta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluSosionomin ammatti on Suomessa laillistettava ammatti. Kyseistä ammattia saa harjoittaa vain laillistettu ammattihenkilö.Sosionomin laillistaminen (tutkinto EU/ETA- valtiosta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluSosionomin ammatti on Suomessa laillistettava ammatti. Kyseistä ammattia saa harjoittaa vain laillistettu ammattihenkilö.Sosionomin laillistaminen (tutkinto Suomesta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluSosionomin ammatti on Suomessa laillistettava ammatti. Kyseistä ammattia saa harjoittaa vain laillistettu ammattihenkilö.Steriloimislupa erityistapauksissa
Lupa tai muu velvoiteKoko SuomiJulkinen palveluSteriloimislupaa haetaan Valviralta tietyissä erityistapauksissa.Suuhygienisti laillistaminen (tutkinto Suomesta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluSuuhygienistin ammatti on Suomessa laillistettava ammatti. Kyseistä ammattia saa harjoittaa vain laillistettu ammattihenkilö.Suuhygienistin laillistaminen (tutkinto EU-/ETA-valtiosta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluSuuhygienistin ammatti on Suomessa laillistettava ammatti. Kyseistä ammattia saa harjoittaa vain laillistettu ammattihenkilö.Suuhygienistin laillistaminen (tutkinto EU/ETA- valtioiden ulkopuolelta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluSuuhygienistin ammatti on Suomessa laillistettava ammatti. Kyseistä ammattia saa harjoittaa vain laillistettu ammattihenkilö.Talous- ja allasvesiosaajien testaajalupa
Lupa tai muu velvoiteKoko SuomiJulkinen palveluValvira hyväksyy hakemuksesta talous- ja/tai allasvesiosaamisen testaajiksi terveydensuojelulain mukaiset kelpoisuusehdot täyttävät hakijat.Teollisuus- ja keittiöalkoholin käyttölupa
Lupa tai muu velvoiteKoko SuomiJulkinen palveluVäkiviinaa tai verotonta alkoholijuomaa voi ostaa ja käyttää toiminnassaan ainoastaan toimija, jolla on kyseisten tuotteiden käyttölupa.Terveydenhoitajan laillistaminen (tutkinto EU/ETA- valtioiden ulkopuolelta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluTerveydenhoitaja ammatti on Suomessa laillistettava ammatti. Kyseistä ammattia saa harjoittaa vain laillistettu ammattihenkilö.Terveydenhoitajan laillistaminen (tutkinto EU/ETA- valtiosta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluTerveydenhoitajan ammatti on Suomessa laillistettava ammatti. Kyseistä ammattia saa harjoittaa vain laillistettu ammattihenkilö.Terveydenhoitajan laillistaminen (tutkinto Suomesta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluTerveydenhoitajan ammatti on Suomessa laillistettava ammatti. Kyseistä ammattia saa harjoittaa vain laillistettu ammattihenkilö.Terveydenhuollon rooli- ja attribuuttitietopalvelu
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluValvira ylläpitää terveydenhuollon ammattihenkilöiden keskusrekisterin tietoihin perustuvaa rooli- ja attribuuttitietopalvelua.Tietopalvelut Valviran rekistereistä
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluTietoja voidaan luovuttaa Terhikki-/Suosikki-, Valveri- ja Allu-rekistereistä.Toimintaterapeutin laillistaminen (tutkinto EU-/ETA-valtioiden ulkopuolelta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluToimintaterapeutin ammatti on Suomessa laillistettava ammatti. Kyseistä ammattia saa harjoittaa vain laillistettu ammattihenkilö.Toimintaterapeutin laillistaminen (tutkinto EU-/ETA-valtiosta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluToimintaterapeutin ammatti on Suomessa laillistettava ammatti.Toimintaterapeutin laillistaminen (tutkinto Suomesta)
AmmattipätevyysKoko SuomiJulkinen palveluToimintaterapeutin ammatti on Suomessa laillistettava ammatti. Kyseistä ammattia saa harjoittaa vain laillistettu ammattihenkilö.Tupakkalain alaisiin tuotteisiin liittyvät ilmoitukset ja raportointi
Lupa tai muu velvoiteKoko SuomiJulkinen palveluValmistajien ja maahantuojien on toimitettava Valviraan ilmoituksia ja raportteja tupakkalain alaisista tuotteista.Tupakkalain tuoteilmoitusten hakupalvelu
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluTästä palvelusta voit hakea tietoja siitä, mistä tupakkatuotteista ja vastaavista tuotteista on tehty Valviralle ilmoituksia.Tupakkatuotteen varmistuslaboratorion hyväksyntä
Lupa tai muu velvoiteKoko SuomiJulkinen palveluTupakkatuotteiden päästömittauksia varmistavan ja savukkeiden palamisominaisuuksia osoittavan laboratorion on oltava Valviran hyväksymä ja valvoma.Tupakkatuotteiden ja nikotiininesteiden vähittäismyyntilupa sekä tukkumyynti-ilmoitus
Lupa tai muu velvoiteParkanoJulkinen palveluTupakkatuotteiden ja nikotiininesteiden vähittäismyynti edellyttää luvan ja tukkumyynti on ilmoituksenvaraista toimintaa.Valvontaviranomaisen antama alkoholielinkeinon ja tuotevalvonnan ohjaus
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluValvira antaa alkoholielinkeinon harjoittajille ja muille viranomaisille neuvontaa ja ohjausta.Valvontaviranomaisen antama ohjaus sosiaali- ja terveydenhuollossa
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluValvira ja Aluehallintovirastot ohjaavat ja neuvovat toimintayksikköjä ja ammattihenkilöitä toiminnan asianmukaisuuden toteuttamisessa.Valvontaviranomaisen antama ohjaus tupakka-asioissa
PalveluKoko SuomiJulkinen palveluValvira on laatinut tupakkatuotteiden ja nikotiininesteiden vähittäismyyjille omavalvontasuunnitelmamallin, Valviralta saa omavalvontaan neuvontaa.Vesityökortti
Lupa tai muu velvoiteKoko SuomiJulkinen palveluTalous- tai allasvesihygieeninen osaaminen osoitetaan suorittamalla osaamistesti, jonka hyväksytysti suorittaneet saavat vesityökortin.Väkiviinan maahantuonti-, valmistus- ja tukkumyyntilupa
Lupa tai muu velvoiteKoko SuomiJulkinen palveluVäkiviinan valmistus, maahantuonti ja tukkumyynti ovat luvanvaraista toimintaa, johon tulee hakea Valvirasta lupa.Yksityisten sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen tuottajien raportointi (toimintakertomus)
Lupa tai muu velvoiteKoko SuomiJulkinen palveluYksityisen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen tuottajan on annettava vuosittain toimintakertomus seuraavan vuoden helmikuun loppuun mennessä.
Tutustu organisaation asiointikanaviin
Alkoholielinkeinon sähköinen asiointi
VerkkoasiointiKoko SuomiAlkoholielinkeinon sähköinen asiointi lupia, ilmoituksia ja raportointia varten.Avoinna ympäri vuorokauden.JulkiTerhikki / JulkiSuosikki
VerkkoasiointiKoko SuomiJulkiTerhikki ja JulkiSuosikki: Tietoja rekisteröityneistä sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöistä julkisessa verkkopalvelussa.JulkiTurre
VerkkoasiointiKoko SuomiJulkinen rekisteri, josta voi tarkastaa tupakkatuotteiden ja nikotiininesteiden vähittäismyyntilupiaSosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden sähköinen asiointi
VerkkoasiointiKoko SuomiSähköinen asiointi sosiaalihuollon ammattihenkilöille ja osalle terveydenhuollon ammattihenkilöstä ammattioikeuksien hakemiseksi.Sosiaali- ja terveydenhuollon kantelujen sähköinen asiointi
VerkkoasiointiKoko SuomiVoit tehdä sähköisessä asiointipalvelussa kantelun sosiaalihuollon tai terveydenhuollon palveluja koskien.Avoinna ympäri vuorokauden.Tupakkalain tuoteilmoitusten hakupalvelu
VerkkoasiointiKoko SuomiHakupalvelu, josta saa tietoja tupakkatuotteista ja vastaavista tuotteista tehdyistä ilmoituksista Valviralle.Tupakkatuotteiden ja nikotiininesteiden vähittäismyyntihakemus / ilmoitus tukkumyynnistä
VerkkoasiointiKoko SuomiSähköinen asiointipalvelu tupakkatuotteiden ja nikotiininesteiden vähittäismyyntihakemusta ja tukkumyynti-ilmoitusta vartenYksityisten sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen antajien toimintakertomustietojen raportointi
VerkkoasiointiKoko SuomiSähköinen asiointi yksityisten sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen tuottajien raportointia (toimintakertomus) varten.Yksityisten sosiaali- ja terveydenhuollon palveluntuottajien sähköinen asiointi
VerkkoasiointiKoko SuomiVoit tehdä uuden lupahakemuksen, luvan muutoshakemuksen, lupaan liittyvän ilmoituksen tai itsenäistä ammatinharjoittamista koskevan ilmoituksen.Avoinna ympäri vuorokauden.
Alkoholijuomien ja väkiviinan valmistus, tukkumyynti ja maahantuonti
LomakeKoko SuomiAlkoholijuomien ja väkiviinan valmistus, tukkumyynti ja maahantuonti, muutosten ilmoituslomakeLupahakemus: Alkoholijuoman ja väkiviinan valmistus
LomakeKoko SuomiHakemuslomake on tarkoitettu alkoholijuomien ja väkiviinan valmistusluvan hakemista varten.
Rajaa listaa
Näytetään 4 asiointikanavaa
Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattioikeudet
PuhelinasiointiKoko SuomiPuhelinasiointi sosiaali- ja terveydenhuollon ammattioikeuksien hakemusasioita varten.maanantai-tiistai 10.00–11.00torstai-perjantai 10.00–11.00Puhelin:Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattioikeudet+358 295209550(pvm/mpm)Sosiaalihuollon valvonnan puhelinasiointi
PuhelinasiointiKoko SuomiSosiaalihuollon valvonnan puhelinnumerosta saa neuvontaa sosiaalihuollon valvonta-asioihin liittyen.maanantai-perjantai 9.00–11.00Puhelin:Sosiaalihuollon valvonta+358 295209299(pvm/mpm)Terveydenhuollon valvonnan puhelinasiointi
PuhelinasiointiKoko SuomiTerveydenhuollon valvonnan puhelinnumerosta saa neuvontaa terveydenhuollon valvonta-asioihin liittyen.maanantai-perjantai 9.00–11.00Puhelin:Terveydenhuollon valvonta-asiat+358 295209444(pvm/mpm)Valviran puhelinvaihde
PuhelinasiointiKoko SuomiValviran puhelinvaihteen kautta saa yhteyden Valviran asiantuntijoihinmaanantai-perjantai 8.00–16.15Puhelin:Vaihde+358 295209111(pvm/mpm)Kirjaamon fax-numero+358 295209700(pvm/mpm)
Alkoholielinkeinon asiointilomakkeet
VerkkosivuKoko SuomiAlkoholielinkeinon asiointilomakkeet asiakkaille, jotka eivät käytä sähköistä asiointia.Valviran asiointilomakkeet
VerkkosivuKoko SuomiTälle sivulle on koottu Valviran asiointilomakkeetValviran päätösten, lupien, todistusten ja muiden suoritteiden maksullisuustiedot
VerkkosivuKoko SuomiTälle sivulle on koottu tiedot Valviran päätösten, lupien, todistusten ja muiden suoritteiden maksullisuudesta.
Sähköposti
kirjaamo@valvira.fi
Osoite
Ratapihantie 9
00520 Helsinki
Osoite
Valviran Rovaniemen toimimiste
Koskenranta 3
96100 Rovaniemi
Organisaation tunnistetiedot
Y-tunnus: 1567057-6
Puhelinnumero
Valviran vaihteen puhelinnumero
0295209111 (pvm/mpm)
Verkkosivu
Valviran verkkosivut
www.valvira.fiAvautuu uuteen ikkunaan.
Postiosoite
PL 43
00521 Helsinki