suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.

Keva

Organisaatio

Kun julkisen alan työntekijät päättävät työuransa, me huolehdimme siitä, että heillä on ansaittu eläke odottamassa. Tuemme myös työuria monipuolisilla työelämäpalveluilla.

Palvelemme yhteensä 1,3 miljoonaa julkisen sektorin työntekijää ja eläkkeensaajaa. Työnantaja-asiakkaita – eli kuntaorganisaatioita, valtion työnantajia ja seurakuntayhtymiä – meillä on noin 2000. Hoidamme eläkeasioita noin 500 työntekijän voimin.

Vastaamme kunta-alan henkilöstön eläkkeiden rahoittamisesta ja eläkevarojen sijoittamisesta. Eläkkeet rahoitetaan eläkemaksuilla, joita peritään työnantajilta ja työntekijöiltä. Muiden työnantajien osalta hoidamme vain eläkkeiden maksamisen.

Tarjoamme työnantaja-asiakkaillemme kattavat palvelut työhyvinvoinnin ja työkyvyn johtamiseen, aktiivisen tuen prosessien ja työterveysyhteistyön kehittämiseen ja arviointiin sekä työkyvyttömyyden kustannusten hallintaan. Lisäksi huolehdimme tutkimusten avulla, että asiakkaillamme on aina käytössään viimeisin tieto kestävästä työelämästä.

Eläkettä suunnittelevan, eläkettä hakevan ja eläkkeensaajan asiointi hoituu helposti verkossa Kevan Omat eläketietosi -palvelussa. Palvelussa voi mm. arvioida eläkkeen määrää sekä hakea eläkettä.

Mitä palveluja voin saada?


Tutustu organisaation asiointikanaviin