suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.

Kunnat ja kunnallishallinto

Suomessa on hieman yli 300 kuntaa. Perustuslaki takaa kunnille itsehallinnon ja verotusoikeuden. 

Valtiolla on oikeus puuttua vain tietyin rajoituksin itsehallinnollisten yhteisöjen toimintaan. Valtio voi osallistua kunnallisten peruspalvelujen järjestämistä koskevaan päätöksentekoon esimerkiksi säätämällä lakeja.

Kunnat päättävät verokannastaan itsenäisesti, mutta ne saavat myös eduskunnan päättämän osuuden yhteisöverosta. Lisäksi valtio tukee kuntien taloutta antamalla valtionapua eri kohteisiin valtionosuusjärjestelmän mukaisesti.

Kunnat ja kunnalliseen hallintoon kuuluvat viranomaiset tekevät käytännössä tiivistä yhteistyötä valtion alue- ja paikallishallinnon viranomaisten kanssa.

Kuntien hallinto

Kuntien toimintaa ohjaa poliittinen päätöksenteko. Kunnan ylin päättävä elin on valtuusto, jonka jäsenet äänioikeutetut kuntalaiset valitsevat neljän vuoden välein järjestettävillä yleisillä ja yhtäläisillä kuntavaaleilla. Valtuusto valitsee jäsenet kunnanhallitukseen, jonka tehtävänä on valmistella valtuuston päätökset ja panna ne täytäntöön.

Valtuusto valitsee myös lautakunnat, jotka johtavat julkisten palveluiden tuottamista kunnassa. Lautakuntien nimet ja toiminnan laajuus vaihtelevat kunnittain. Yleisimpiä ovat esimerkiksi sivistyslautakunta ja kaavoituslautakunta.  

Kuntien tehtävät

Kunnat järjestävät kuntalaisille tietyt peruspalvelut, joista on säädetty laeilla. Peruspalvelut rahoitetaan pääsääntöisesti kunnallisella verotuksella, valtionosuuksilla sekä palveluista perittävillä maksuilla.

Peruspalveluista tärkeimpiä ovat

  • opetus- ja kulttuuripalvelut, kuten varhaiskasvatus, perusopetus, toisen asteen koulutus, kirjastopalvelut ja nuorisotyö
  • tekniset palvelut, kuten rakennusvalvonta, ympäristönsuojelu, teiden ja muun infrastruktuurin rakennuttaminen ja vesi- ja jätehuolto.

Kunnista ainoastaan Helsingin kaupunki järjestää asukkailleen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut. Muualla sosiaali- ja terveyspalveluista vastaavat hyvinvointialueet.

Kuntayhtymät ja maakuntien liitot

Usein kuntien tuottamia peruspalveluita on taloudellisinta tuottaa yhteistyössä muiden kuntien, yhteisöjen tai yritysten kanssa. Kuntayhtymässä kunnat tuottavat yhdessä palveluita. Kuntayhtymiä muodostavat etenkin pienet kunnat.

Kuntayhtymät tekevät yhteistyötä esimerkiksi ympäristö- ja turvallisuuspalveluissa.

Sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut tuottaa hyvinvointialueet ja Helsingissä Helsingin kaupunki.

Maakunnan liitto on alueensa lakisääteinen kuntayhtymä, jossa jokaisen kunnan on oltava jäsenenä. Liitolla on kaksi lakisääteistä päätehtävää, jotka ovat alueiden kehittäminen ja maakuntakaavoitus. Kuntien välistä yhteistyötä tehdään myös kuntayhtymien ja maakuntien liittojen ulkopuolella.
 


Tekstistä vastaa: Suomi.fi-verkkotoimitus
Päivitetty: 29.12.2022