suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.

Muuttaminen Suomeen

Suomeen tuloon ja maassa oleskeluun voidaan tarvita erilaisia lupia sen mukaan, minkä maan kansalaisesta on kyse ja mikä on maahantulon tarkoitus. Ulkomailta muuttaneet voivat tietyin edellytyksin olla oikeutettuja suomalaiseen sosiaaliturvaan. Maahanmuuttajien kotouttamisesta vastaa työ- ja elinkeinoministeriö. Maahanmuuttajatyötä ja kotouttamista tekevät viranomaisten lisäksi järjestöt. 

Jos muutat ulkomailta takaisin Suomeen, muista tehdä muuttoilmoitus. Tällöin muuttoilmoitus tehdään yleensä henkilökohtaisesti Digi- ja väestötietoviraston palvelupaikassa (maistraatti).

Muuttoilmoitus

Tee aina muuttoilmoitus, kun muutat asunnosta toiseen tai kun asut toisessa osoitteessa pidempään kuin kolme kuukautta.

Maahanmuuttajana Suomessa

Käytännön tietoa maahanmuuttajalle.