Suomi.fi
Sirdás njuolga sisdollui.

Dát siidu ii doaisttážii gávdno davvisámegillii

Oainnát sámegielat bálvalusaid dieđuid iežas siiddus.
VástoorganisašuvdnaRuokolahden kunta

Vesiosuuskunta-avustukset

  • Bálvalus
  • Ruokolahti
  • Almmolaš bálvalus

Vesiosuuskunta on alueen asukkaiden perustama, omistama ja hallinnoima vesihuoltolaitos, joka huolehtii yhdyskunnan vesihuollosta kunnan hyväksymällä toiminta-alueella. Harvaan asutuissa kunnissa tai keskustojen ulkopuolella vesiosuuskunnat täydentävät kunnan vesilaitoksen toimintaa.

Vesiosuuskuntiin voi toiminnan alkuvaiheessa hakea tukea kunnalta. Lisäksi niihin voi hakea valtion tai Euroopan u ...

Bargga ná

Avustusanomus sekä vesiosuuskunnan lainantakausanomus osoitetaan kunnanhallitukselle.

Vesiosuuskunnan toiminta-alue-ehdotus esitetään vesihuoltolain mukaisesti teknisten palvelujen toimistoon.

Geasa ja makkár eavttuiguin

Kunnanvaltuusto hyväksyy vesihuoltolain mukaiset avustusperusteet. Voimassa olevien avustusperusteiden mukaisesti vesiosuuskunta on oikeutettu avustuksiin liittyvien kiinteistöjen mukaan. Avustusta ei makseta kiinteistöille. Avustus maksetaan vesiosuuskunnalle erikseen kunnan hyväksymien suunnitelmien mukaisiin verkostoihin, mikäli ne liitetään kunnan vesihuoltolaitoksen verkostoon. Avustusta voi hakea sekä viemäri- ja vesijohdon osalta.

Duogáš ja láhkaásaheapmi

Vesiosuuskunta on alueen asukkaiden perustama, omistama ja hallinnoima vesihuoltolaitos, joka huolehtii yhdyskunnan vesihuollosta kunnan hyväksymällä toiminta-alueella. Harvaan asutuissa kunnissa tai keskustojen ulkopuolella vesiosuuskunnat täydentävät kunnan vesilaitoksen toimintaa.

Vesiosuuskunnat voivat toimintansa alkuvaiheessa hakea tukea kunnalta. Kunta voi myös toimia osuuskunnan lainan takaajana, kustantaa suunnittelua ja toimia neuvojana. Lisäksi vesiosuuskunnat voivat hakea valtion tai Euroopan unionin investointitukea.

Bálvalusa ollašuhttá

Ruokolahden kunta

Bálvalusas vástida

Ruokolahden kunta
Teavsttas vástida: Ruokolahden kunta
Beaividuvvon: 4.5.2026