Suomi.fi
Sirdás njuolga sisdollui.

Dát siidu ii doaisttážii gávdno davvisámegillii

Oainnát sámegielat bálvalusaid dieđuid iežas siiddus.
VástoorganisašuvdnaHeinäveden kunta

Vesi- ja viemäriverkostoon liittyminen

  • Bálvalus
  • Heinävesi
  • Almmolaš bálvalus

Heinäveden kunta toimittaa veden kirkonkylän kaava-alueen sekä Polvijärven, Raaminmäen ja Kerman runkolinjojen alueelle Polvijärven pohjavedenottamolta.

Palokki-Varistaipale-Karvion ja Kohmanniemi-Takunniemi runkolinjojen alueille vesi johdetaan Tuusniemen puolelta Koillis-Savon Vesi Oy:n toimesta. Leväniemen alueella on oma kaivo, josta vesi johdetaan alueen verkostoon.

Kunta vastaa jätevesihuo ...

Bargga ná

Geasa ja makkár eavttuiguin

Taajamassa sijaitsevan kiinteistön omistajan tulee tehdä kiinteistön liittämisestä vesihuoltoon ja palvelun käytöstä sopimus vesihuoltolaitoksen kanssa.

Taajaman ulkopuolella kiinteistön omistajilla ei aina ole velvollisuutta liittyä vesihuollon palvelujen käyttäjäksi, jos kiinteistön vedensaanti ja viemäröinti hoituvat asianmukaisesti muulla tavalla.

Duogáš ja láhkaásaheapmi

Taajamissa sijaitsevien kiinteistöjen tulee pääsääntöisesti kuulua kunnan tai kuntayhtymän vesijohtoverkoston ja viemäröinnin piiriin. Kun kiinteistön omistaja vaihtuu, sopimus yleensä siirtyy uudelle omistajalle. Kiinteistön omistaja maksaa vesi- ja viemäriverkostoon liittymisen, tekniset liitostyöt, veden käytön ja jätevesimaksun.

Bálvalusa ollašuhttá

Heinäveden kunta

Bálvalusas vástida

Heinäveden kunta
Teavsttas vástida: Heinäveden kunta
Beaividuvvon: 2.6.2023