Etusivu / Yhteiset palvelut / Verkkotunnistaminen ja -maksaminen (Vetuma) / Vetuman liittymisohjeet

Vetuman liittymisohjeet

Vetuman palvelukuvaus sekä liittymisen ja käyttöönoton pääkohdat

Vetuma on kansalaisille tarkoitettu verkkotunnistamisen ja -maksamisen mahdollistava tietojärjestelmä, joka on yhteinen koko julkiselle hallinnolle. Valtio omistaa palvelun ja siihen voivat liittyä valtion ja kuntien organisaatiot.

Valtio maksaa palvelun käyttökustannukset vuoden 2012 loppuun asti lukuun ottamatta pankkien, Luottokunnan, mobiilioperaattorien ja Väestörekisterikeskuksen laskuttamia liittymisestä ja tapahtumista aiheutuvia maksuja. Palveluntuottaja (kunta, kuntayhtymä, valtionhallinnon organisaatio) maksaa lisäksi Vetuma-rajapintojentoteutuksen omiin palveluihinsa.

Vetuma-palvelua hyödynnetään niissä julkisen hallinnon tuottamissa verkkopalveluissa, joissa tarvitaan verkkotunnistamista tai -maksamista.

Vetuma mahdollistaa tunnistamisen sähköisellä henkilökortilla olevalla kansalaisvarmenteella tai pankkien TUPAS-tunnuksilla. Vuoden 2012 aikana on tarkoitus mahdollistaa tunnistaminen myös mobiilioperaattorien myöntämillä varmenteilla.

Vetuman käyttö edellyttää palveluprosessissa tarvittavien tietojärjestelmien (esim. sähköinen lomake tai asiointipalvelu) integroimista Vetuma-palveluun. 

Verkkomaksamista voidaan hyödyntää verkossa tapahtuvien maksutapahtumien hoitamisessa. Palvelu sisältää pankkien  verkkopankkipalvelun ja Luottokunnan digitaalisen maksupalvelun, joka nyt on rakennettu yhdeksi palveluksi ja integroitu taustajärjestelmiin. Tämän lisäksi myös maksun onnistumisen tarkistus ja maksun palautus ovat mahdollisia.

Vetuma mahdollistaa osaltaan kuntien ja valtionhallinnon organisaatioiden palveluprosessien uudistamisen. Vetuma-palvelun toimittaja antaa tarvittavia tukipalveluita, kuten liittymiseen sisältyvää koulutusta ja konsultointia 3 htp.

Valtio hankkii Vetuma-palvelun Fujitsu Finland Oy:ltä (Palvelutoimittaja).

Liittyminen

Asiakas (kunta, kuntayhtymä, valtion organisaatio) tutustuu Vetuma-palveluun ja palvelun liittämisen ohjeisiin, pelisääntöihin, rajapintoihin ja sopimuksiin sekä tekee päätöksen liittymisestä. Lisätietoja liittymisestä antaa Valtion IT-palvelukeskus.

Palveluun liitytään tässä olevan ohjeen mukaisesti.

1. Tee Vetuma-liittymissopimus

Huom! Valtionhallinnon organisaatio allekirjoittaa liittymisliitteen hallinnonalansa ja Valtion IT-palvelukeskuksen väliseen puitesopimukseen (ellei ole jo aiemmin tehnyt sitä) ennen palvelusopimuksen allekirjoittamista

Asiakas täyttää Vetuma-palvelusopimuksen ja toimittaa allekirjoitetun palvelusopimuksen sekä asiakkaan yhteystieto- ja käyttöönotettavat palvelut -lomakkeet kahtena kappaleena Valtion IT-palvelukeskukseen osoitteella: 

  • Valtion IT-palvelukeskus
    Tapani Puisto
    PL100
    00054 VALTIOKONTTORI 

sekä sähköisenä versiona osoitteeseen vetuma(at)valtiokonttori.fi.

Asiakas sopii Valtion IT-palvelukeskuksen kanssa palvelun liittämisen aikataulusta ja Fujitsun kanssa teknisistä ja muista yksityiskohdista kuten liittymiseen sisältyvän koulutuksen ja konsultoinnin ajankohdista.

Fujitsun yhteyshenkilönä toimii palvelupäällikkö Jorma Nyyssönen (etunimi.sukunimi@fi.fujitsu.com).

2. Tee sopimukset pankkien, Luottokunnan ja VRK:n kanssa

Asiakas tekee jokaisen sellaisen pankin kanssa sopimuksen liittymisestään pankin ja Valtion väliseen tunnistamisen ja maksamisen puitesopimukseen, jonka tunnistamista ja maksamista aikoo palvelussaan tarjota. Asiakas voi tilata pankkien puitesopimukset sähköisessä muodossa osoitteesta vetuma(at)valtiokonttori.fi. Sopimukset ja ohjeet löydät Pankkisopimukset-sivulta.

Asiakas tekee Luottokunnan kanssa sopimuksen digitaalisesta maksupalvelusta mikäli aikoo käyttää asiointipalveluissaan luottokorttimaksamista. Sopimukset ja ohjeet löydät Luottokorttisopimukset-sivulta.

Lisäksi asiakas tekee tarvittaessa tietolupasopimuksen Väestörekisterikeskuksen kanssa henkilötietojen noudosta Väestötietojärjestelmästä kansalaisvarmenteeseen sisältyvän sähköisen asiointitunnuksen perusteella. Tietolupasopimuksen liitteineen löydät VRK-sopimukset-sivulta.

Mobiilikansalaisvarmennepalvelu ei ole tällä hetkellä tuotantokäytössä sen vähäisen kysynnän johdosta.

3. Valmistele ja testaa rajapinnat omaan palveluun

Asiakas osallistuu niin halutessaan palvelun toimittajan järjestämään koulutukseen. Koulutustilaisuudessa osallistujat perehdytetään palvelusovelluksen liitettävyysvaatimuksiin ja toimintamalleihin. Asiakas saa jaetun salaisuuden avaimet liittymistä varten.

Asiakas tekee tai teettää Vetuma-rajapinnan liitettävään asiointisovellukseen. Rajapinnan toimivuus testataan palvelutoimittajan tarjoamassa testiympäristössä. Rajapinnan tekniset kuvaukset löytyvät Tekninen rajapinta -sivulta.

4. Huolehdi tietoturva- ja tietosuojavaatimuksista

Verkkotunnistamisen ja maksamisen pelisäännöissä määritellään asiakkaan vastuu oman palvelunsa turvallisuuden ja toimivuuden yleisestä varmistamisesta, käyttöoikeuksien hallinnasta huolehtimisesta sekä tietojen luottamuksellisuuden ja eheyden varmistamisesta.

Asiakkaan (palvelun tarjoaja) ja pankkien välisissä sopimuksissa on tarkkaan määritelty palvelun tarjoajan vastuu tunnistetietojen ja maksatustietojen käytöstä ja käsittelystä omassa palvelussaan.

5. Palvelun toimittaja ja asiakas varmistavat palvelun liittämisvalmiuden

Palvelun toimittaja ja asiakas varmistavat palvelun liitettävyyden Vetumaan "Vetuman käyttöönottovalmiuden tarkistuslista" -ohjeen mukaisesti ja sopivat palvelun liittämisajankohdan. Palvelun haltija hyväksyy palvelun liittämisen Vetumaan.

Palvelun käyttö voi alkaa

Sivu päivitetty 30.01.2012
 
Siirry Suomi.fi-portaaliin.
Suomi.fin sivu Facebookissa