Etusivu / Ajankohtaista / Uutisarkisto / Asiointitilin käyttö laajenee

Asiointitilin käyttö laajenee

10.02.2012

Verohallinnon Palkka.fi-palvelu on liitetty asiointitiliin 8.2.2012. Palkka.fi on ollut yksi asiointitilin käyttöönottoprojekteista, jotka käynnistyivät syksyllä 2011. Asiointitiliin ovat jo aikaisemmin liittyneet työ- ja elinkeinotoimistot, maistraatit ja Vantaan kaupunki.

Tällä hetkellä on käynnissä useampikin asiointitilin käyttöönottoprojekti. Maaliskuussa 2012 asiointitiliin liitetään

  • opetushallituksen alaisuudessa toimivan Ruskeasuon koulun toiminnanohjaus- ja dokumentinhallintajärjestelmä,
  • Sipoon kunnan eSipoo -palvelu sekä
  • Kirkkonummen kunnan asianhallinnanjärjestelmä.

Asiointitilin käytön leviämisen kannalta merkittävä on tammikuussa 2012 alkanut käyttöottoprojekti, jossa asiointitilistä tulee poliisin sähköisen asioinnin kanava kansalaisille. Tavoitteena on, että ensimmäinen palvelu avautuu kansalaisille tammikuussa 2013.

Lisäksi on käynnistetty esiselvitysprojekti, jossa HUS, YTHS ja Valtiokonttori selvittävät asiointitilin sopivuutta terveydenhuollon viestintätarpeisiin.  Esiselvityksessä huomioidaan sekä perusterveydenhuollon että erikoissairaanhoidon tarpeet ja lainsäädännön asettamat reunaehdot, kuten tietosuojakysymykset. Esiselvityksen rahoittaa Sitra ja tulokset valmistuvat maaliskuun 2012 aikana.

Lisätietoja:

  • Kristiina Luukkonen, Valtion IT-palvelukeskus, Valtiokonttori
    p. 050 408 1112, kristiina.luukkonen(at)valtiokonttori.fi
 
Siirry Suomi.fi-portaaliin.
Suomi.fin sivu Facebookissa