Etusivu / Valtio ja kunnat / Valtion liiketoiminta

Valtion liiketoiminta

Valtion liiketoiminnalla on Suomessa pitkä historia. Valtio on perustanut ja hankkinut osakeyhtiöitä aivan itsenäisyyden ajan alusta asti. Toinen tärkeä toimintatapa on ollut markkinoilla toimivien valtion laitosten kehittäminen liiketoimintaa harjoittaviksi yhtiöiksi.

1990-luvulla tapahtuneessa valtion liiketoiminnan nopeassa kehityksessa nämä molemmat linjat yhdistyivät. 1990-luvun alussa monet valtion laitokset muutettiin valtion omistamiksi osakeyhtiöiksi. Näihin kuuluivat esimerkiksi VR-yhtymä ja Suomen Posti (nykyinen Itella).

Valtioneuvoston kansliassa toimivan valtion omistajaohjausosaston tehtävänä on vastata keskitetysti useista valtion liiketoiminnan ohjaamiseen liittyvistä asioista.

Julkishallinnon kaavio

Tässä kaaviossa näet korostettuna valtion liiketoiminnan sijainnin julkishallinnon rakenteessa.

Valtio ohjaa yhtiöidensä liiketoimintaa valtioneuvoston kanslian omistajaohjausosaston kautta.

Tulosta
Lähetä Suomi.fi-linkki
X
 
 

Lähetä Suomi.fi-linkki -toiminnon avulla voit lisätä tärkeimmän Suomi.fi-sisältösi selaimesi kirjanmerkkeihin tai lähettää sen sähköpostitse haluamillesi vastaanottajille. Voit myös jakaa haluamasi sisällön verkostoillesi yleisimmissä yhteisöpalveluissa. Nämä palvelut ovat yleensä maksuttomia, mutta ne vaativat rekisteröitymisen.

XML Sivu päivitetty 20.03.2012
Kehitä kanssamme!
Suomi.fin Työhuone - Tietoa ja palveluja viranomaisille
Yritys-Suomi - Yrityksen palvelut yhdestä osoitteesta