Valtion hallintojärjestelmä

Suomen valtionhallinto perustuu kolmeen tekijään:

• Suomi on perustuslaillinen tasavalta, jossa valta kuuluu kansalle. Kansalaisten tasavertaista kohtelua turvaa valtiovallasta ja muusta hallinnosta riippumaton oikeuslaitos.
• Suomen talousjärjestelmä perustuu markkinatalouteen.
• Suomessa, kuten muissa pohjoismaissa, julkisen hallinnon tärkein tehtävä on huolehtia pääosin kansalaisten hyvinvointipalveluista kuten koulutuksesta, terveydenhoidosta ja sosiaalitoimesta.

Suomen hallintorakenne muodostuu valtion ylimmistä toimielimistä, joita ovat eduskunta, tasavallan presidentti ja valtioneuvosto, riippumattomista tuomioistuimista sekä valtionhallinnosta ja muusta julkisesta hallinnosta.

Valtionhallinto muodostuu valtion keskushallinnosta, aluehallinnosta ja paikallishallinnosta. Valtion budjettitalouteen kuuluvissa virastoissa, joiden toiminta rahoitetaan kokonaan tai osittain budjettivaroista, on yhteensä noin 84 000 työntekijää. Näistä vajaat 4 500 on ministeriöissä.

Muuhun julkiseen hallintoon kuuluvat kunnallishallinto, kirkollishallinto sekä välillinen julkinen hallinto.

Kunnilla on Suomessa itsehallinto. Tämä tarkoittaa sitä, että niillä on lainsäädäntöön perustuva oikeus päättää omasta toiminnastaan. Ahvenanmaan maakunnalla on itsehallinto sen mukaisesti kuin Ahvenanmaan itsehallintolaissa erikseen säädetään. Valtion alue- ja paikallishallinnon viranomaiset tekevät yhteistyötä kunnalliseen hallintoon kuuluvien viranomaisten kanssa.

Välilliseen julkiseen hallintoon kuuluvat itsenäiset julkisoikeudelliset laitokset (kuten Kansaneläkelaitos, Suomen Pankki, Työterveyslaitos, Suomen metsäkeskus ja yliopistot) ja lain tai asetuksen tai niiden nojalla annetun säännöksen tai määräyksen perusteella julkista tehtävää hoitavat yhteisöt, laitokset, säätiöt sekä yksityiset henkilöt (kuten kalastuksen- ja eläinsuojeluvalvojat) niiden käyttäessä julkista valtaa.

Suomen valtionhallinnon kehitys

Suomi sai oman hallinnon vuonna 1809 siirtyessään Ruotsin alaisuudesta Venäjän keisarikuntaan autonomisena suuriruhtinaskuntana. Itsenäistyessään vuonna 1917 Suomella oli jo yli sadan vuoden kokemukset omasta hallinnosta ja pitkä yhteys pohjoismaiseen hallintokulttuuriin.

1960-luvulta alkaen julkinen hallinto laajentui nopeasti. Tämä johtui pitkälti hyvinvointivaltion lisääntyneiden tehtävien hoitamisesta.

1980-luvulle saakka Suomen valtionhallinto noudatti mallia, jossa julkisista tehtävistä vastasivat ministeriöt yhdessä niin sanottujen keskusvirastojen kanssa. Aluehallinnossa julkisista tehtävistä vastasivat lääninhallitukset ja eri alojen alueelliset viranomaiset.

1990-luvun alussa valtionhallinnon rakenteita uudistettiin, mikä johtui muun muassa talouden vaikeasta lamasta. Keskusvirastojärjestelmästä luovuttiin, lääninhallitusten määrää vähennettiin, ja useiden virastojen tilalle perustettiin liikelaitoksia ja valtionyhtiöitä.

Kunnat saivat näissä uudistuksissa lisää toiminnallista ja taloudellista itsenäisyyttä, minkä seurauksena ne ovat pyrkineet tehostamaan talouttaan.

Vuoden 2010 alussa aloitti toimintansa uusi aluehallinto, jonka tarkoituksena on selkeyttää aluehallinnon viranomaisten rooleja, tehtäviä, ohjausta ja aluejakoja. Yliopistoista tuli julkisoikeudellisia laitoksia vuoden 2010 alussa.