Linkkipolku
Olet sivulla: Etusivu / Valtio ja kunnat / Kunnat ja kunnallishallinto / Kuntayhtymät
Navigointi
Valtio ja kunnat
- Muutoksia hallinnossa 1.1.2012
- Valtion ylimmät toimielimet
- Valtion hallintojärjestelmä
- Ministeriöt
- Valtion paikallishallinto
- Aluehallinto
- Kunnat ja kunnallishallinto
- Muu itsehallinto
- Valtion liiketoiminta
- Välillinen julkishallinto
- Tuomioistuimet
- EU-asioiden käsittely Suomessa
- EU:n perusasiat ja toimielimet
- Virkamiehet
- Perustietoa Suomesta
Kuntayhtymät
Kunnat tekevät yhä enemmän yhteistyötä sekä peruspalvelujen tuottamisen että alueiden kehittämisen puitteissa. Monet kunnalliset tehtävät ovat sellaisia, että ne voidaan hoitaa tarkoituksenmukaisemmin ja taloudellisimmin yhteistoiminnassa toisten kuntien kanssa. Yhteistyöllä tavoitellaan paitsi taloudellisia, ennen kaikkea toiminnallisia hyötyjä palvelujen laadun ja saatavuuden turvaamiseksi .
Peruspalveluita yhteisesti useamman kunnan alueelle tuottavia alueellisia kuntayhtymiä on Suomessa tällä hetkellä 228. Terveys- ja sairaanhoitopalvelut sekä koulutuspalvelut ovat selvästi yleisimpiä kuntayhtymien tuottamia peruspalveluita, mutta myös muilla peruspalvelusektoreilla on alueellista kuntayhteistyötä.
Kuntayhtymän ylin päättävä elin on yhtymäkokous, jossa jäsenkunnat käyttävät päätösvaltaa. Kuntayhtymän hallinnosta vastaa yhtymän hallitus, jolla on apunaan tarvittava määrä virkamiehiä. Jäsenkunnat vastaavat yhtymän rahoituksesta perussopimuksen mukaan.
Manner-Suomessa maakuntien liittoja on 19. Ne ovat lakisääteisiä, alueidensa kehittämisestä ja edunvalvonnasta vastaavia viranomaisia. Kainuun maakunta poikkeaa muista maakuntien liitoista siten, että se on itse vastannut vuodesta 2005 alkaen valtaosasta alueensa palveluista, myös aiemmin valtion aluehallinnolle kuuluneista. Sillä on ainoana manner-Suomessa suorilla vaaleilla valittu maakuntaneuvosto. Kainuun aluehallintokokeilusta saatavien kokemusten avulla pyritään kehittämään kuntien aluehallintoa yleisemminkin.
Julkishallinnon kaavio
Tässä kaaviossa näet korostettuna kuntayhtymien sijainnin julkishallinnon rakenteessa.




