Linkkipolku
Olet sivulla: Etusivu / Palvelut aiheittain / Ympäristö ja luonto / Luonnonvarat / Luonnonvarojen käyttö
Navigointi
Luonnonvarojen käyttö
Vesivarojen käyttö vaatii luvan, jos käytöstä voi aiheutua vahinkoa. Esimerkiksi jätevedet voivat rehevöittää vesistöjä. Pohjavesiä voivat pilata muun muassa maa-aineksen otto ja haitalliset aineet.
Maa- ja kiviainekset ovat uusiutumattomia luonnonvaroja, joita käytetään lähinnä tien- ja talonrakennukseen. Maa-aineslaki ohjaa ainesten kestävän kehityksen mukaista käyttöä.
Suomessa on paljon teollisuusmetsiä, joista kerätään puuta esimerkiksi paperiteollisuuden tarpeisiin. Metsät ovat lisäksi tärkeitä virkistykselle. Niistä myös kerätään monenlaisia antimia ihmisten ja eläinten ravinnoksi.
Näytä sisältö: Suosituimmat ensin Aakkosjärjestyksessä
Koko maa
- Geologiset luonnonvarat

Luonnonvarojen esiintyminen ja hyödyntäminen Suomessa, muun muassa metalliset malmit, teollisuusmineraalit, luonnonkivet, turve, pohjavesi. Kaivannaisten tuotantolukuja.
Geologian tutkimuskeskus GTK - Luonnonvarojen ekologisesti kestävä käyttö

Maa- ja kallioperän sekä soiden ekologisesti kestävä käyttö. Ympäristöasiat kaivoshankkeissa ja kansalaisten vaikutusmahdollisuudet.
Ympäristöministeriö YM - Valtion luonnonvarojen käytön ja hoidon suunnittelu

Metsähallituksen hallinnassa on liki kolmannes Suomea luonnonvaroineen. Niiden kestävän käytön varmistamiseksi käytetään erilaisia suunnittelu- ja tietojärjestelmiä.
Metsähallitus - Uusiutuvien luonnonvarojen käyttö ja tila

Maatalouden tuotteet ja palvelut, tuotannosta ja kulutuksesta aiheutuvat ympäristövaikutukset, luonnonvarojen taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävä käyttö.
Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT - Luonnonvarojen hoito ja käyttö

Luonnonvarat, vesivarat ja maanmittaus. Kestävän käytön strategia, lainsäädäntöä ja hankkeita.
Maa- ja metsätalousministeriö MMM - 237 Hakemus metsämarjojen ja -sienten varastointituesta 2012

Varastointitukea myönnetään marja- tai sienikaupan ja -jalostuksen alalla toimivalle hakijalle varastossa olevien metsämarjojen ja -sienten varastomäärien perusteella. Päivitetty 21.5.2012 Lomake@mavi.fi (Tilaukset ja palaute)
Maaseutuvirasto



