Linkkipolku
Olet sivulla: Etusivu / Palvelut aiheittain / Ympäristö ja luonto / Kasvit ja eläimet / Kasvintuotanto
Navigointi
Kasvintuotanto
Peltoala, jolla Suomessa harjoitetaan kasvintuotantoa on 2 miljoonaa hehtaaria. Tästä noin puolet on viljamaata. Kasvintarkastuksen tehtävänä on kasvintuhoojien leviämisen estäminen. Tarkastuksia tekevät Eviran ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten (ELY) kasvintarkastajat sekä tulli.
Näytä sisältö: Suosituimmat ensin Aakkosjärjestyksessä
Koko maa
- 215M Ilmoitus luonnonmukaisen kotieläintuotannon tuen maksamiseksi vuonna 2011 tai aiemmin alkaneille sopimuksille

Lomakkeella tehdään ilmoitus luonnonmukaisesti kasvatetuista eläimistä muiden kuin nautojen osalta. Lisäksi lomakkeella ilmoitetaan eläinmäärän laskennassa huomioon otettavat tuotantotauot kaikkien luonnonmukaisesti kasvatettujen eläinten osalta. 215M-...
Maaseutuvirasto - 273 Tärkkelysperunan viljelysopimus 2012

Tärkkelysperunapalkkio on tarkoitettu vain viljelijöille ja sitä maksetaan vuosina 2012-13 enintään 3,5 miljoonaa euroa vuodessa. Viljelijät voivat hakea tukea ensimmäisen kerran kevään 2012 päätukihaussa. Tärkkelysperunapalkkio maksetaan hehtaarikohta...
Maaseutuvirasto - 228B varastoitujen puutarhatuotteiden määrä 15.12.2011

Liite hakemukseen 228
Maaseutuvirasto - 228 Hakemus puutarhatuotteiden varastointituesta vuodelle 2011

Puutarhatuotteiden varastointituki määräytyy tukeen oikeuttavien puutarhatuotteiden varastomäärän (m3), varastotyypin (koneellisesti jäähdytetty varasto tai muu varasto) perusteella. Tukikelpoisia kasveja ovat kiinankaali, kyssäkaali, lanttu, mukulase...
Maaseutuvirasto - 228C varastoitujen puutarhatuotteiden varastokirjanpito

Liite hakemukseen 228
Maaseutuvirasto - 228D Puutarhatuotteiden varastointituki: esimerkki varastokirjanpidosta

Liite hakemukseen 228 Lomake@mavi.fi (Tilaukset ja palaute)
Maaseutuvirasto - 2330 Korkotukilainan nostolupahakemus

Nuoren viljelijän aloitustukeen liittyvä korkotukilainan nostolupa haetaan tällä lomakkeella ELY-keskuksesta. Päivitetty 8.5.2012 Lomake@mavi.fi (Tilaukset ja palaute)
Maaseutuvirasto - 215U Ilmoitus luonnonmukaisen kotieläintuotannon tuen maksamiseksi vuonna 2012 alkaneille sopimuksille

Lomakkeella tehdään ilmoitus luonnonmukaisesti kasvatetuista eläimistä muiden kuin nautojen osalta. Lisäksi lomakkeella ilmoitetaan eläinmäärän laskennassa huomioon otettavat tuotantotauot kaikkien luonnonmukaisesti kasvatettujen eläinten osalta. 215U-...
Maaseutuvirasto - Lomakkeen 148 liite: Arviokirja hirvieläinten aiheuttamista viljelys- ja kotieläinvahingoista

Lomakkeen 148 liite
Maaseutuvirasto - 109B Vuoden 2012 viljelysuunnitelman muutos

Liite kasvihuonetukihakemukseen 109. Lomakkeella voi ilmoittaa kasvihuoneissa kasvukaudella tapahtuvista viljelyyn liittyvistä muutoksista.
Maaseutuvirasto - 228A varastoitujen puutarhatuotteiden määrä 15.11.2011

Liite hakemukseen 228 Lomake@mavi.fi (Tilaukset ja palaute)
Maaseutuvirasto - 178 Sokerijuurikkaan kuljetustuki 2011

Sokerin kuljetustuki on kansallisesti rahoitettava tuki, jota maksetaan vähämerkityksisenä eli ns. de minimis -tukena sokerijuurikkaan viljelijöille korvaamaan sokerijuurikkaan kuljetuksesta aiheutuneita kustannuksia.
Maaseutuvirasto - 214 Hakemus alkuperäiskasvien viljelysopimukseksi 2012

Palkoviljojen, viljojen ja nurmikasvien maatiaislajikkeiden, vanhojen uhanalaisten kauppalajikkeiden ja vanhojen kauppalajikkeiden muuntuneiden kantojen lajiketutkimusta ja alkuperäisessä kasvuympäristössä tapahtuvaa siemenviljelyä tuetaan tekemällä nä...
Maaseutuvirasto - 257 Hakemus ravinnekuormituksen tehostettua vähentämistä koskevaksi sopimukseksi

Ravinnekuormituksen tehostettuun vähentämiseen sitoutuneille tiloille maksetaan ympäristötuen erityistukea. Tukea maksetaan viisivuotisen sopimuksen perusteella. Tuen päätavoite on parantaa vesiensuojelua A- ja B-tukialueilla. Erityisesti pyritään vähe...
Maaseutuvirasto - 259 Hakemus turvepeltojen pitkäaikaista nurmiviljelyä koskevaksi sopimukseksi

Turvepeltojen pitkäaikaisen nurmiviljelyn erityistuen tavoitteena on vähentää maataloudesta aiheutuvia hiilidioksidi- ja dityppioksidipäästöjä, joiden on todettu olevan suurempia turve- ja multamailla kuin kivennäismailla. Monivuotiset nurmet pitävät y...
Maaseutuvirasto - Kasvintarkastus

Tietoa vaarallisista kasvitaudeista ja tuholaisista sekä niiden leviämisen estämiseksi tehtävästä valvonnasta.
Elintarviketurvallisuusvirasto Evira - Kasvinsuojelu

KasperIT:n palvelut ennustavat tulevaa kasvinsuojelutarvetta ja kertovat ensimmäisistä tuhoojahavainnoista sekä kasvukauden ilmiöistä.
Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT - Kasvit ja kasvimaa

Puutarhajätteen käsittely, vierasperäiset kasvilajit.
Suomen ympäristökeskus SYKE - Kasvintuotanto

Tietoa viljakasveista, öljykasveista, perunasta, sokerijuurikkaasta, kuitukasveista ja puutarhatalouden tuotannosta.
Maa- ja metsätalousministeriö MMM - 148 Vahinkoilmoitus ja korvaushakemus hirvieläimen aiheuttamien viljelys- ja kotieläinvahinkojen korvaamiseksi

Maaseutuvirasto - 109 Hakemus kasvihuonetuesta vuodelle 2012

Kasvihuonetuki määräytyy tukeen oikeuttavien kasvien viljelypinta-alan, viljelykauden pituuden, kasvihuoneiden teknisen tason sekä tukialueen perusteella. Kasvihuonetukeen oikeuttavia kasveja ovat tomaatti, kurkku, salaatit, kiinankaali, lehtitilli, pe...
Maaseutuvirasto - 438 Ympäristötuen lisätoimenpiteiden muutoslomake sitoumusta jatkettaessa 2012

Lomake 438 koskee hakijoita, joiden nykyinen ympäristötukisitoumus on annettu vuonna 2007 ja jotka antavat ympäristötuen kaksivuotisen jatkositoumuksen v. 2012 lomakkeella 101B. Tällä lomakkeella haetaan ympäristötuen lisätoimenpiteiden vaihtamista ja/...
Maaseutuvirasto - 215E Hakemus sopimukseksi luonnonmukaisesta kotieläintuesta

Viljelijä voi tehdä viisivuotisen erityistukisopimuksen luonnonmukaisesta kotieläintuotannosta. Tuen tarkoituksena on luonnonmukaisesti tuotettujen elintarvikkeiden tarjonnan lisääminen, viljelyn ympäristöhaittojen vähentäminen ja eläinten hyvinvoinnin...
Maaseutuvirasto - 212 Korvaushakemus talvehtimisvahingosta

Poikkeuksellisten luonnonolosuhteiden tietyille peltokasveille ja sopimusviljellyille puutarhakasveille aiheuttamista satovahingoista voi hakea valtion korvauksia. Päivitetty 11.5.2012 Lomake@mavi.fi (Tilaukset ja palaute)
Maaseutuvirasto - Maa- ja metsätalouslomakkeet

Maa- ja metsätalousministeriön ja Maaseutuviraston lomakepalvelu.
Maa- ja metsätalousministeriö MMM - 211 Hakemus sopimukseksi suojavyöhykkeen perustamisesta ja hoidosta

Suojavyöhykkeen perustaminen ja hoito on ympäristötuen erityistukisopimus, jonka tavoitteena on vähentää eroosiota ja ravinteiden kulkeutumista vesiin eroosioherkiltä ja kaltevilta tai toistuvista tulvan alle jääviltä viljelyksessä olevilta rantapelloi...
Maaseutuvirasto - 215K Hakemus sopimukseksi luonnonmukaisesta tuotannosta

Luonnonmukaiseen viljelyyn siirtyville sekä sitä harjoittaville tiloille maksetaan ympäristötuen erityistukea. Tuen tarkoitus on sekä ympäristö- että vesistökuormituksen vähentäminen ja luomutuotteiden tarjonnan lisääminen. Tukea maksetaan viisivuotise...
Maaseutuvirasto - 193 Hakemus ympäristötuen ja luonnonhaittakorvauksen tukikelpoisuuden vaihtoon lohkojen välillä v. 2012

Päivitetty 28.3.2012 Lomake@mavi.fi (Tilaukset ja palaute)
Maaseutuvirasto - 156 Ilmoitus koko tilan hallinnan siirrosta

Koko tilan hallinnan siirrolla tarkoitetaan tapausta, jossa tilan kaikki tukieläimet ja viljelymaat siirtyvät yhdelle uudelle haltijalle. Päivitetty 19.1.2012 Lomake@mavi.fi (Tilaukset ja palaute)
Maaseutuvirasto - 170 Ilmoitus sitoumuksen raukeamisesta / sitoumuksesta luopumisesta

Maaseutuvirasto - 145 Ilmoitus pinta-alatukihakemuksen osittaisesta tai koko hakemuksen perumisesta 2012

Lomakkeella voi perua tuen tai kaikki tuet lohkolta. Lomakkeella voi perua myös koko pinta-alatukihakemuksen. Tuet on peruttava silloin, jos tuen ehtoja ei voi toteuttaa. Peruminen on tehtävä ennen valvonnasta ilmoittamista. Päivitetty 2.2.2012 Lomake...
Maaseutuvirasto - 258 Hakemus lietelannan sijoittamisesta peltoon koskevaksi sopimukseksi

Lietelantaa tai virtsaa levittävä tila voi hakea lietelannan sijoittamista peltoon koskevaa erityistukisopimusta. Sopimuskausi on viisi vuotta. Sopimus lietelannan sijoittamisesta peltoon voidaan tehdä kaikkien tuotantoeläinten tuottamasta lietelannast...
Maaseutuvirasto - 176 Luonnonhaittakorvauksen kansallista lisäosaa koskeva sitoumus

Luonnonhaittakorvauksen kansallista lisäosaa maksetaan samalle peltoalalle, joka on luonnonhaittakorvauskelpoista ja jolle maksetaan osarahoitteista luonnonhaittakorvausta. Kasvinviljelytiloille maksetaan perusosa, kotieläintiloille sekä perusosa että ...
Maaseutuvirasto - 131 Vahinkoilmoitus ja korvaushakemus petoeläimen aiheuttamien viljelys-, eläin- ja irtaimistovahinkojen korvaamiseksi

Maaseutuvirasto - 219 Maatilan monimuotoisuuskartoitus

Ympäristötuen erityistukisopimuksen liite Päivitetty 28.2.2012 Lomake@mavi.fi (Tilaukset ja palaute)
Maaseutuvirasto - 192 Hakemus ohjelmakauden 2007-2013 ympäristötuen sitoumuksen muutokseen

Päivitetty 23.2.2012 Lomake@mavi.fi (Tilaukset ja palaute)
Maaseutuvirasto - 160 Hakemus sitoumuksen / sopimuksen siirtoon

Maatilaa koskeva sitoumus voidaan siirtää, jos sitoumuksen kohteena olevan maatilan hallinta siirretään kokonaisuudessaan ja jos uusi haltija täyttää tuen saajalle säädetyt edellytykset. Päivitetty 28.2.2012 Lomake@mavi.fi (Tilaukset ja palaute)
Maaseutuvirasto - 102B Tukihakemuksen kasvulohkolomake 2012

Tukihakemuksen kasvulohkolomake 102B on Tukihakemuksen peruslohkolomakkeen 102A rinnakkaislomake. Ilmoita lomakkeella jokaisen kasvulohkon viljelykasvi ja viljelytoimenpiteet. Palauta lomake maatilan sijaintikunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle viime...
Maaseutuvirasto - 101A Maatilalomake 2012

Maatilalomake 101A on perustietolomake, jonka palauttaminen on ehdoton edellytys tukien myöntämiselle. Palauta lomake maatilan sijaintikunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle viimeistään 30.4.2012. Päivitetty 9.2.2012 Lomake@mavi.fi (Tilaukset ja palaute)
Maaseutuvirasto - 118 Satovahinkokorvaushakemus

Poikkeuksellisten luonnonolosuhteiden tietyille peltokasveille ja sopimusviljellyille puutarhakasveille aiheuttamista satovahingoista voi hakea valtion korvauksia. Päivitetty 11.5.2012 Lomake@mavi.fi (Tilaukset ja palaute)
Maaseutuvirasto - 102A Tukihakemuksen peruslohkolomake 2012

Kaikki viljelijän hallinnassa oleva maatalousmaa on ilmoitettava Tukihakemuksen peruslohkolomakkeella 102A. Maatalousmaalla tarkoitetaan pellon ja pysyvien laidunten kokonaispinta-alaa mukaan lukien kasvihuoneala, kesanto ja tilapäisesti viljelemätön p...
Maaseutuvirasto - 101D Maatilan osalliset 2012

Maatilan osalliset 2012 -lomake on asiakastietoja koskeva perustietolomake, joka on palautettava sijaintikunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle päätukihaun yhteydessä. Palauta lomake vain, kun edellisen vuoden tietoihin on tullut muutoksia. Muutoksista...
Maaseutuvirasto - 213 Hakemus peruslohkon tukikelpoisuuden saamiseksi maatalouden ympäristötuessa ja luonnonhaittakorvauksessa vuonna 2012

Lomaketta 213 käytetään haettaessa LFA- ja ympäristötukikelpoisuutta "jonolohkoille". Jonolohkot tarkoittavat kasvusääntölohkoja ja 30.11.2004 mennessä lomakkeella 175 ilmoitettuja lohkoja. Päivitetty 2.4.2012 Lomake@mavi.fi (Tilaukset ja palaute)
Maaseutuvirasto - 101B Tukihakemus 2012

Lomakkeella 101B haetaan seuraavien tukien maksamista: Tilatuki, Luonnonhaittakorvaus ja sen kansallinen lisäosa, Ympäristötuki ja maatalouden ympäristötuen erityistuet, Valkuais- ja öljykasvipalkkio, Tärkkelysperunapalkkio, Sokerijuurikkaan kansalline...
Maaseutuvirasto - 102C Peruslohkojen muutoslomake 2012

Palauta lomake maatilan sijaintikunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle viimeistään 30.4.2012. Jos muutoksia tapahtuu 30.4.2012 jälkeen ja jos haluat, että lohko hyväksytään vuoden 2012 pinta-alatukihakuun, ilmoita muutoksista viimeistään 15.6.2012. Toi...
Maaseutuvirasto - 117 Ilmoitus kylvöalojen muutoksesta 2012

Lomakkeella 117 voit ilmoittaa hakuajan päättymisen 30.4.2012 jälkeen tapahtuneet muutokset kasvulohkotiedoissa. Voit tehdä muutoksia kasvulohkon pinta-ala-, tukikäyttö-, kasvilaji- ja lajiketietoihin. Myös kasvulohkojen lisäykset ovat mahdollisia. Jos...
Maaseutuvirasto - 103B Tukioikeuksien siirtolomake

Tukioikeuksien siirrot tukivuodelle on ilmoitettava viimeistään 15.6.. Tukioikeuksien siirroista on oma erillinen ohje, jossa on tarkemmin kerrottu siirtojen ilmoittamisesta. Tukioikeuksien siirtoja on olemassa kahta tyyppiä: tukioikeuksien omistuksen ...
Maaseutuvirasto
Uusimmat asiointipalvelut ja lomakkeet
- 118 Satovahinkokorvaushakemus
- 212 Korvaushakemus talvehtimisvahingosta
- 2330 Korkotukilainan nostolupahakemus
- 213 Hakemus peruslohkon tukikelpoisuuden saamiseksi maatalouden ympäristötuessa ja luonnonhaittakorvauksessa vuonna 2012
- 193 Hakemus ympäristötuen ja luonnonhaittakorvauksen tukikelpoisuuden vaihtoon lohkojen välillä v. 2012
- 214 Hakemus alkuperäiskasvien viljelysopimukseksi 2012



