Linkkipolku
Olet sivulla: Etusivu / Palvelut aiheittain / Verotus ja rahoitus / Tulojen ja menojen hallinta
Navigointi
Palvelut aiheittain
- Verotus ja rahoitus
- Verotus
- Tulojen ja menojen hallinta
- Pankkien toiminta ja sijoittaminen
- Julkinen talous
Suosituimmat asiasanat
Tulojen ja menojen hallinta
Talouden hyvä suunnittelu on avainasia tulojen ja menojen hallinnassa niin yksityisissä kuin julkisissakin talouksissa. Suunnittelun apuna voi käyttää esimerkiksi järjestöjen tarjoamia palveluja tai kirjallisuudesta ja verkosta löytyviä suunnittelun apuvälineitä. Kuntien tehtävänä on antaa lakisääteistä talous- ja velkaneuvontaa kuntalaisille.
Lainan ottaminen on aina suuri päätös yksityistaloudessa. Ennen lainan ottamista kannattaa suunnitella ja selvittää lainan hoitamisen mahdollisuudet esimerkiksi lainalaskureiden avulla.
Maksuvaikeuksiin tulee puuttua nopeasti. Laskun loppusumma kasvaa koko ajan, kunnes sen maksaa. Tilapäisissä maksuvaikeuksissa on hyvä heti sopia laskujen ja lainojen maksuaikatauluista velkojien kanssa. Vapaaehtoiset järjestelyt voivat usein riittää vaikeuksista selviämiseen.
Ulosotossa peritään rahasaatavia, joita ei ole maksettu vapaaehtoisesti. Ulosotto voidaan tehdä tuomioistuimen päätöksellä. Verot ja jotkin vakuutusmaksut voidaan periä ilman tuomioistuimen päätöstä.
Näytä sisältö: Suosituimmat ensin Aakkosjärjestyksessä
Koko maa
- Ilmoitus lainoista ja koroista kalenterivuodelta 2011

Lomakkeella ilmoitetaan laina- ja korkotiedot.
Verohallinto - Panttivelkakirja - haltijavelkakirja - euromääräinen

Lomaketta käytetään euromääräisten panttivelkojen ilmoittamiseen.
Patentti- ja rekisterihallitus PRH - Laina-asiat: Lainan siirto uudelle omistajalle

Hakemus lainan siirtämiseksi uudelle omistajalle / osoitteenmuutosilmoitus.
Aluehallintovirastot AVIt
Uusimmat asiointipalvelut ja lomakkeet
Katso myös
Lait ja asetukset
- Laki yksityishenkilön velkajärjestelystä
- Laki osamaksukaupasta
- Ulosottokaari
- Hae kaikki aiheen lait ja asetukset (46 kpl)
Suomi.fin sivut
- Tuet ja etuudet
- Kuluttajansuoja



