Etusivu / Palvelut aiheittain / Työ ja eläkkeet / Eläkkeet

Eläkkeet

Työelämän jälkeen toimeentulon turvaa eläke. Se koostuu pääasiassa ansiotyöhön perustuvasta työeläkkeestä ja asumiseen perustuvasta kansaneläkkeestä. Työ- ja kansaneläke ovat lakisääteisiä.

Eläkejärjestelmä turvaa toimeentulon vanhuuden, työkyvyttömyyden, perheenhuoltajan kuoleman ja ikääntyneen henkilön työttömyyden varalta. Työeläkelait mahdollistavat myös työskentelyn osa-aikaisesti ja siihen liitetyn osa-aikaeläkkeen.

Työeläke tarjoaa kohtuullisen toimeentulon. Mikäli työeläkettä ei ole lainkaan tai se on pieni, kansaneläke takaa vähimmäisturvan. Työeläke vaikuttaa kansaneläkkeen määrään.

Tulevaa eläkettä karttuu kaikkein eniten yli 60-vuotiaille työssä olijoille. Eläkkeen määrää ja sen karttumista voi arvioida verkossa olevien taulukoiden ja laskurien avulla. Arviointiin voi pyytää apua esimerkiksi eläkeyhtiöltä.

Työeläketurvan rahoittavat työantajat ja työntekijät yhdessä. Työnantaja perii palkanmaksun yhteydessä palkansaajan maksuosuuden ja tilittää sen ja oman osuutensa vakuutusmaksusta eläkelaitokselle. Eläke on oikeastaan palkan osa, joka maksetaan vasta eläkeaikana. Kansaneläkkeet rahoitetaan pelkästään verovaroin. Eläketurvaa voi täydentää omalla eläkevakuutuksella.

Sekä työ- että kansaneläkettä haetaan yhdellä hakemuksella. Eri eläkelajeilla on omat hakemuslomakkeensa. Työeläkkeen myöntää ja maksaa se eläkelaitos, jossa viimeinen työsuhde tai yrittäjätoiminta on vakuutettu. Kuntien ja valtion eläkkeitä hoitaa Keva.

Näytä sisältö: Suosituimmat ensin Aakkosjärjestyksessä

Tulosta
Lähetä Suomi.fi-linkki
X
 
 

Lähetä Suomi.fi-linkki -toiminnon avulla voit lisätä tärkeimmän Suomi.fi-sisältösi selaimesi kirjanmerkkeihin tai lähettää sen sähköpostitse haluamillesi vastaanottajille. Voit myös jakaa haluamasi sisällön verkostoillesi yleisimmissä yhteisöpalveluissa. Nämä palvelut ovat yleensä maksuttomia, mutta ne vaativat rekisteröitymisen.

XML Sivu päivitetty 29.03.2012
Kehitä kanssamme!
Suomi.fin Työhuone - Tietoa ja palveluja viranomaisille
Yritys-Suomi - Yrityksen palvelut yhdestä osoitteesta