Linkkipolku
Olet sivulla: Etusivu / Palvelut aiheittain / Perhe- ja sosiaalipalvelut / Edunvalvonta ja holhous
Navigointi
Palvelut aiheittain
Suosituimmat asiasanat
Edunvalvonta ja holhous
Henkilö voi tarvita edunvalvojaa esimerkiksi tilanteissa, joissa vaikea sairaus tai korkea ikä ovat heikentäneet hänen kykyään valvoa omia etujaan tai hoitaa asioitaan. Usein edunvalvojana toimii lapsi, aviopuoliso tai muu läheinen. Henkilö voi myös itse etukäteen nimetä valtuutetun, josta tulee hänen edunvalvojansa, jos hän myöhemmin tulee kykenemättömäksi hoitamaan asioitaan. Maistraatti opastaa, kuinka menetellä edunvalvontatapauksissa.
Edunvalvontaa tarvitseva ihminen on holhouksen alaisena. Holhousviranomaisena toimii maistraatti, joka valvoo edunvalvojia. Maistraatista saa tarvittaessa tiedon, kuka on tietyn henkilön edunvalvoja. Maistraatin henkilökunta on velvollinen pitämään salassa yksityisyyden piiriin kuuluvia asioita. Maistraattiin voi myös ilmoittaa, että tietty henkilö saattaisi tarvita edunvalvontaa. Edunvalvoja voi saada työstään kulukorvausta ja kohtuullista palkkiota.
Näytä sisältö: Suosituimmat ensin Aakkosjärjestyksessä
Koko maa
- Edunvalvojan vaihtaminen/vapauttaminen

Lomakkeella voit ilmoittaa edunvalvojan vaihtaminen/vapauttaminen
Maistraatit - Edunvalvojan kulu- ja palkkiolasku 2012

Lomakkeella voit tehdä 2012 (tai aiemman) tilikauden edunvalvonnasta koituneen kulu -ja palkkiolaskelman.
Maistraatit - Edunvalvojan kulu- ja palkkiolasku 2013

Lomakkeella voit tehdä tilikauden edunvalvonnasta koituneen kulu -ja palkkiolaskelman.
Maistraatit - Edunvalvojan palkkion määräytymisen perusteet

Näitä ohjeita sovelletaan harkittaessa edunvalvojalle holhoustoimesta annetun lain 44 §:n 2 momentin nojalla maksettavan palkkion oikeaa suuruutta.
Maistraatit - Edunvalvojan sijaisen määrääminen

Lomakkeella voi ilmoittaa edunvalvojan sijaisen määräämisestä.
Maistraatit - Edunvalvojan tehtävän lakkauttaminen/muuttaminen

Tällä lomakkeella voi hakea edunvalvojan tehtävän lakkauttamisesta/muuttamisesta
Maistraatit - Edunvalvojan tehtävät

Edunvalvojan tehtävät, lupa ja palkkio.
Oikeusministeriö OM - Edunvalvontavaltuutus

Edunvalvontavaltuutuksessa valtuuttaja nimeää henkilön, jonka haluaa hoitavan hänen asioitaan, kun toimintakyky on heikentynyt.
Oikeusministeriö OM - Hakemus edunvalvojan määräämiseksi

Hakemus edunvalvojan määräämiseksi ja ilmoitus edunvalvonnan tarpeessa olevasta henkilöstä
Maistraatit - Hakemus edunvalvontavaltuutuksen vahvistamiseksi

Tällä lomakkeella voi hakea edunvalvontavaltuutuksen vahvistamista
Maistraatit - Holhoustoimen palvelut

Apua henkilöille, jotka eivät itse kykene huolehtimaan taloudellisista asioistaan. Edunvalvojan hankkimisesta ja tehtävistä.
Oikeusministeriö OM - Kuolinpesälomake

Tällä lomakkeella voi ilmoittaa kuolinpesätietoja maistrattiin. Jokaisesta kuolinpesästä täytetään oma lomakkeensa.
Maistraatit - Lausuma edunvalvonta-asiassa

Tällä lomakkeella voit antaa lausuman edunvalvonta-asiassa
Maistraatit - Lupahakemus

Lakimääräisen, muun varsinaisen edunvalvojan tai edunvalvojan sijaisen lupahakemus oikeustoimeen päämiehen puolesta.
Maistraatit - Omaisuusluettelo

Edunvalvojan lomake päämiehen omaisuuden luetteloimiseksi.
Maistraatit - Omaisuusluettelo edunvalvontavaltuutusasiassa

Edunvalvojan on kolmen kuukauden kuluessa tehtävänsä alkamisesta annettava maistraatille luettelo päämiehensä varoista ja veloista. Ilmoituksen voi tehdä tällä lomakkeella
Maistraatit - Palvelut holhousasioissa

Holhoustoimi, maistraatti holhousviranomaisena. Edunvalvojan hankkiminen, edunvalvontavaltuutus.
Maistraatit - Päämiehen suostumus edunvalvojan määräämiseksi

Lomakkeella henkilö voi antaa suostumuksensa siihen, että hänelle määrätään edunvalvoja.
Maistraatit - Päämiehen suostumus oikeustoimeen

Päämiehen suostumus oikeustoimeen, johon edunvalvoja/sijainen hakee maistraatin lupaa. Erillinen suostumus tarvitaan, ellei suostumus ilmene muista asiakirjoista.
Maistraatit - Ratkaisupyyntö edunvalvonta-asiassa

Ratkaisupyyntö liitteineen on toimitettava päätöksen tehneelle maistraatille. Ratkaisupyynnön voi lähettää myös sähköpostitse tai faxilla. Ratkaisupyyntö on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksi saamisesta.
Maistraatit - Suostumus edunvalvojaksi

Lomakkeella voit ilmoittaa suostumuksesi edunvalvojaksi.
Maistraatit - Suostumus edunvalvojan sijaiseksi

Suostumus edunvalvojan sijaiseksi (lakimääräisen tai muun edunvalvojan sijaisuus).
Maistraatit - Tietoja edunvalvontaan haettavasta henkilöstä

Tällä lomakkeella voit ilmoittaa tietoja edunvalvontaan haettavasta henkilöstä
Maistraatit - Valtuuttajan suostumus edunvalvojan määräämiseen

Liitetään maistraatille toimitettavaan edunvalvontavaltuutuksesta annetun lain mukaiseen edunvalvojan määräämistä koskevaan asiaan. suostumus pyydetään valtuuttajalta, mikäli hän ymmärtää asian merkityksen
Maistraatit - Vuosi- ja päätöstililomake

Vuosi- ja päätöstililomake sekä ohjeita vuosi- ja päätöstililomakkeen täyttöön
Maistraatit
Miten haluaisin asioitani hoidettavan, jos sairastun vakavasti tai muistini heikkenee?
Edunvalvontavaltuutuksen avulla voit varmistaa, että mahdollisen toimintakyvyttömyyden kohdatessa asioitasi hoitaa itse valittu uskottu henkilö.
- Edunvalvontavaltuutus
www.om.fi
Katso myös
Lait ja asetukset
- Hae kaikki aiheen lait ja asetukset (5 kpl)
Palvelut aiheittain
- Asuminen ja rakentaminen
- Perhe- ja sosiaalipalvelut
- Terveys ja ravinto
- Opetus ja koulutus
- Kirjasto- ja tietopalvelut
- Kulttuuri ja viestintä



