Linkkipolku
Olet sivulla: Etusivu / Palvelut aiheittain / Kulttuuri ja viestintä / Kulttuuri ja taide / Musiikki, tanssi ja teatteri
Navigointi
Palvelut aiheittain
Suosituimmat asiasanat
Musiikki, tanssi ja teatteri
Musiikkia harrastetaan runsaasti, ja alan järjestöjä on maassa paljon. Musiikkia opetetaan eri puolilla maata musiikin alan oppilaitoksissa sekä lapsille että aikuisille.
Suomessa on alueellisesti kattava teatteriverkosto. Suomen Kansallisoopperalla, Suomen Kansallisteatterilla, Svenska Teaternilla ja Tampereen Työväen Teatterilla on erityisasema kansallisen merkityksensä vuoksi.
Korkeatasoista teatteri- ja tanssitaidetta samoin kuin musiikkia esitetään myös monissa kesätapahtumissa ympäri maata.
Näytä sisältö: Suosituimmat ensin Aakkosjärjestyksessä
Koko maa
- Kotimaista ja kansainvälistä tanssia

Tietoa kotimaisesta ja kansainvälisestä tanssista; tanssiesityksistä, festivaaleista ja erilaisista tanssitapahtumista kotimaassa ja ulkomailla. Alan koulutusta ja haettavina olevia apurahoja.
Tanssin Tiedotuskeskus ry - Sibelius-Akatemian musiikkihakemisto

Linkkihakemistoja musiikin eri aloilta kotimaassa ja ulkomailla.
Sibelius-Akatemia - Tietoa suomalaisesta musiikista

Tietoa eri musiikin alueista kansainväliseen käyttöön. Pääosin englanninkieliset sivut.
Suomalaisen musiikin tiedotuskeskus FIMIC - Sibelius-Akatemian konsertit verkossa

Siba-TV:stä voi katsoa Sibelius-Akatemian konsertteja suorina lähetyksinä ja tallenteina.
Sibelius-Akatemia - Ammattiorkesterit

Suomen ammattiorkesterit, niiden ohjelmistot, kiertueet ja kantaesitykset.
Suomen Sinfoniaorkesterit ry - Teatteri

Ammattiteattereiden ohjelmistoja. Teattereiden ja muiden yhteisöjen kontaktitietoja Suomesta ja ulkomailta, tietoa festivaaleista ja koulutuksesta.
Teatterin tiedotuskeskus ry TINFO - Kansallisoopperan ohjelmistoa

Suomen Kansallisoopperan ohjelmisto ja esittely.
Suomen Kansallisooppera - Fono.fi - äänitetietokanta

Fono.fi sisältää tiedot kaikista Yleisradion äänilevystöön vuodesta 1974 lähtien hankituista äänilevyistä.
Yleisradio Oy YLE



