Suomi.fi uudistuu vuoden 2017 aikana ja korvaa nykyisen Suomi.fin, Yrityssuomi.fi-palvelun ja viranomaisille palveluja kokoavan Suomi.fin Työhuoneen. Tutustu Suomi.fin kehitysversioon.
Icons / Utility / Close Created with Sketch.

Etusivu / Palveluoppaat / Ikääntyvän palveluopas / Oikeuteni / Potilaan ja omaisen oikeudet / Hoitotahto

Hoitotahto

Hoitotahdolla ilmaiset tahtosi sellaisen tilanteen varalta, jossa et pysty päättämään omasta hoidosta esimerkiksi vakavan sairauden tai onnettomuuden takia. Jos hoitotahdossa kielletään selkeästi tietyt hoidot, niitä ei saa antaa potilaalle vastoin tahtoa. Hoitotahdossa voit esimerkiksi kertoa haluatko, että sinut pidetään hengissä kaikkia lääketieteellisiä keinoja käyttämällä tai vaaditko riittävää kipulääkitystä. Muista huolehtia, että tieto hoitotahdon olemassaolosta on merkitty sairauskertomukseesi.

Pätevän hoitotahdon tekeminen edellyttää, että tekijä ymmärtää täysin mitä hoitotahto tarkoittaa. Siksi hoitotahto kannattaa tehdä ajoissa, kun on mahdollisimman terve. Hoitotahdon voi myös tehdä esimerkiksi muistisairauden varhaisessa vaiheessa.

Lomakepohjat hoitotahdon laadintaan

Muistiliitto on laatinut hoitotahtolomakkeen, joka sisältää kaksi osiota: sitovat tahdonilmaisut ja hoitoa ja hoivaa koskevat toiveet. Jälkimmäisessä toiveessa voi vapaamuotoisesti kertoa, miten haluat yksityisyydensuojaasi kunnioitettavan, millaisista peseytymis-, liikunta- tai ruokailutottumuksista pidät. Voit myös kertoa, miten haluat käyttää varallisuuttasi saadaksesi kaiken mahdollisen hoidon.

Hoitotahtoa kutsutaan myös hoitotestamentiksi.

  • Hoitotahto  lomake
    Hoitotahto on henkilön tahdonilmaus omasta hoidostaan, jos hän vakavan sairauden, onnettomuuden tai vanhuuden heikkouden vuoksi menettää oikeustoimikelpoisuutensa. Hoitotahdossa määritellään ne tilat, jolloin luovutaan potilaan elämää lyhytaikaisesti p...
    Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

Vakavasti sairaita ihmisiä varten on tehty valtakunnalliset saattohoitosuositukset. Niissä painotetaan kuolevan ihmisarvoista ja hyvää hoitoa ja itsemääräämisoikeutta. Saattohoidon aloittaminen perustuu kirjalliseen hoitosuunnitelmaan. Sairaanhoitopiirit ja terveyskeskukset ovat vastuussa saattohoidon järjestämisestä kuolevalle. Lue lisää saattohoidosta Ikääntyvän palveluoppaan sivulta Saattohoito ja valmistautuminen.

Siirry Kansalaisneuvonta.fi-sivustolle.
Siirry Suomi.fin Työhuone-sivustolle - tietoja ja palveluja viranomaisille.
Siirry Yrityssuomi.fi-verkkopalveluun.