Suomi.fi uudistuu vuoden 2017 aikana ja korvaa nykyisen Suomi.fin, Yrityssuomi.fi-palvelun ja viranomaisille palveluja kokoavan Suomi.fin Työhuoneen. Tutustu Suomi.fin kehitysversioon.
Icons / Utility / Close Created with Sketch.

Etusivu / Palveluoppaat / Ikääntyvän palveluopas / Asumiseni / Kotona asujalle / Kunnan tarjoama palveluseteli

Kunnan tarjoama palveluseteli

Palveluseteli tarkoittaa kunnan tai kuntayhtymien sitoumusta maksaa yksityisestä palvelusta tietty niiden määrittämä osuus kustannuksistasi. Palveluseteli ei siis nimestään huolimatta ole rahallinen etuus samalla tavalla kuin lounasseteli. Sitä ei siis voi esimerkiksi siirtää toisen henkilön käytettäväksi. Se on yksi kunnan tai kuntayhtymän tapa järjestää kuntalaisille kuuluvia palveluita. Palveluseteli voi näyttää painetulta seteliltä, se voi olla sähköinen kortti tai pelkkä viranomaispäätös.

Palveluseteleistä puhutaan nykyään paljon, mutta niiden käyttö ei vielä ole kovin yleistä. Silti palveluseteleiden käyttö on yleistymässä, ja niiden käyttötavat laajenevat. Käytössä on esimerkiksi palveluasumisen, kotihoidon, omaishoidon ja kotisairaanhoidon palveluseteleitä. Monissa kunnissa yksityisten palveluiden kysyntää on lisännyt mahdollisuus hyödyntää kunnan palveluseteleitä.

Palvelusetelin arvo vaihtelee kunnittain ja kuntayhtymittäin. Palveluseteli voi olla kaikille käyttäjille samansuuruinen tai sen arvo voi riippua tuloistasi.

Miten saat palvelusetelin?

Palvelusetelin voit saada tiettyä palvelua varten käytettäväksi palvelujen ostamiseen järjestöiltä tai joltakin yritykseltä (palveluntuottajalta). Niissä kunnissa ja kuntayhtymissä, joissa palveluseteliä käytetään, terveyskeskus tai sosiaalivirasto saattaa kysyä, haluatko ottaa palvelusetelin käyttöösi. Palvelusetelistä voi kieltäytyä, jolloin kunta ohjaa sinut vastaavaan muuhun palveluun.

Palvelusetelin avulla voit itse tai omaisen tai kotihoidon ohjaajan avulla valita yksityisen palveluntuottajan. Voit siis esimerkiksi etsiä sopivan siivousyrityksen tai fysikaalisen hoitolaitoksen ja ostaa palvelusetelillä tiettyyn hintaan siivousta tai jumppaa. Kotikuntasi pitää luetteloa hyväksymistään palveluntuottajista. Niiden hintojen pitää olla myös julkisesti saatavilla.

Palveluseteli kotihoidossa

Säännöllisessä kotihoidossa käytetään tulosidonnaista palveluseteliä. Palveluseteli käy sekä kotipalveluun että kotisairaanhoitoon. Osassa kuntia tai kuntayhtymiä on siivoukseen käytettävä palveluseteli eli siivousseteli, jonka arvo määräytyy asiakkaan bruttotulojen mukaan. Palvelusetelistä saa lisätietoja oman kotikunnan terveysasemalta, kotihoidon ohjaajalta tai sosiaalivirastosta.

Kotipalvelusetelin arvo lasketaan tulojen mukaan. Kotipalvelun ja sairaanhoidon palvelusetelin enimmäisarvon sekä tulorajat ja vähennysprosentit löydät sosiaali- ja terveysministeriön verkkosivuilta. Enimmäisarvoisen setelin saat, jos bruttotulot eivät ylitä tulorajaa.

Tilapäiseen kotipalveluun annettavan palvelusetelin arvon päättää kunta, mutta setelin arvon on oltava kohtuullinen. Seteli voi olla joko tasasuuri tai tulosidonnainen.

Siirry Kansalaisneuvonta.fi-sivustolle.
Siirry Suomi.fin Työhuone-sivustolle - tietoja ja palveluja viranomaisille.
Siirry Yrityssuomi.fi-verkkopalveluun.